
Oulun seudun liikenteen lippu- ja vyöhykeuudistukset vaikuttavat lippujen hintoihin. Etenkin lähimatkojen kustannukset nousevat. Uudistuksella ei koeta olevan kuitenkaan suurta vaikutusta oululaisten arkeen.
”Uudistus ei vaikuta muuten kuin että lipun hinta nousee, sillä käytän pääsääntöisesti vain lähimatkoja”, Ville Kivisalo kommentoi.
Uusi tasataksamalli astuu voimaan ensi tiistaina. Jatkossa bussilipun hinta määräytyy asiakasryhmän eikä matkan pituuden mukaan.
Uudistuksella vaikutusta lippujen hintoihin
Lippujen hintojen muutoksilla huomioidaan nousseet kustannukset. Muutoksen myötä lipun hinta laskee pitkillä matkoilla ja nousee lyhyillä matkoilla.
”Matkustan säännöllisesti lyhyttä matkaa ja välillä vanhempien luo Kempeleeseen. Matka perheen luo on maksanut noin kahdeksan euroa, joten se on jatkossa halvempaa”, ynnää Eemil Toukomies.
Eläkeläinen Tuula Vauhkonen ei käytä bussia, mutta arkipäivinä voimassa oleva eläkeläisalennus kiinnostaa häntä. 65 vuotta täyttänyt seniori matkustaa ma-pe klo 9.30–14.30 vain 1,95 euron kertalipulla.
”Olen miettinyt, että sitä voisi jatkossa hyödyntää”, Vauhkonen jatkaa.
Vyöhykkeet poistuvat ja jatkossa Oulussa on vain yksi joukkoliikennealue. Oulun kaupungin lisäksi liikennealueeseen kuuluvat Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä. Samaan hintaan pääsee vastedes matkustamaan myös Hailuotoon.
Kokemus tiedottamisen riittävyydestä vaihteli
OSL on tiedottanut muutoksista jo keväällä nettisivuillaan. Asiasta on uutisoitu pitkin syksyä sekä muutoksista on kerrottu linja-autopysäkkien infotauluissa ja busseissa olevissa tiedotteissa.
Mielipide tiedottamisen riittävyydestä kuitenkin vaihteli.
Lenkillä olleet Tuula Vauhkonen ja Marja Paloniemi kokevat, että Kaleva on uutisoinut uudistuksista useasti, joten he ovat tilanteen tasalla.
”Tiesin vyöhykkeiden poistumisesta, mutta en iän vaikutuksesta lippujen hintaan tulevaisuudessa. Huonosti on tiedotettu”, Julia Isolahti toteaa.
Kivisalo kertoo myös joutuneensa ottamaan itse asiasta tarkemmin selvää.
Uudistus ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä. Ennen uudistusta ostetut liput toimivat vyöhykevalinnasta riippumatta koko OSL-alueella voimassaolonsa loppuun asti, kerrotaan Oulun seudun liikenteen tiedotteessa.
Oulun seudun liikenne: Tasataksa
Yle: Oulun seudun joukkoliikenne ottaa käyttöön tasataksamallin, joka on käytössä vain Turussa
Kommentoi