Oulun luistelukentät pyritään avaamaan joululomaan mennessä

Pateniemen tekojääkenttä avautui lokukakuussa. Kuva: Peetu Heikkinen

Oulun alueen luistelukentät pyritään saamaan valmiiksi koululaisten joululomaan mennessä. Kalevan haastattelema Mika Puolitaival on kuitenkin toiveikas, että kenttiä voitaisiin avata jo aikaisemmin.

”Nyt näyttäisi, että huomisesta rupeaisi kunnolla pakastumaan. Voi hyvinkin olla mahdollista, että urheilukeskusten kenttiä saataisiin avattua viikonlopun aikana”, Puolitaival kertoo Kalevalle.

Tekojääkentät ovat jo täydessä käytössä

Lämmin alkutalvi on hidastanut luistelukauden avausta. Myös tekojääkentät Raksilassa ja Pateniemessä ovat kärsineet lauhoista keleistä ja niitä jouduttiin pitämään suljettuina muutamina päivinä marraskuussa. Puolitaival kuitenkin uskoo, että kentät pysyvät nyt auki ongelmitta lopputalven. Yksittäisten lauhojen päivien ei enää pitäisi vaikuttaa niiden kuntoon.

Pateniemen kentällä riittääkin luistelijoita jokaisena aukioloaikana. Torstaina aamupäivällä kentällä pelaamassa olivat 13-vuotiaat Miko ja Jasu.

“Aika paljon tulee käytyä ja täällä käydään yleensä. Myös kun muut kentät aukeavat, tämä on sen verran lähellä”, Jasu kertoo.

Jasu harrastaa jääkiekkoa seuratasolla, ja omien treenien vuoksi hän ei aina ehdi ulkojäille. Hän kuitenkin arvioi käyvänsä pelaamassa Pateniemen kentällä vähintään muutaman kerran viikossa.

Luistelukausi aikataulussa

Luistelukenttien tilanne ei ole erityisen huono vuodenaikaan nähden, vaikka niitä ei ole vielä saatu jäädytettyä. Viime vuonna alkutalvi oli tavallista kylmempi, mikä näkyi myös luistelukauden pituudessa.

“Viime vuonna Oulun seudulla talvi ja myös luistelukausi oli kovin pitkä, ja kentät olivat valmiit jo marraskuussa. Tyypillisempää on kuitenkin se, että arvuutellaan, saadaanko kentät aukaistua koululaisten joululomaksi”, Puolitaival sanoo Kalevan haastattelussa.

Oulusta luistelukenttiä löytyy yli sata ja niitä hoidetaan eri tavoilla. Isoissa urheilukeskuksissa on omat tiiminsä, jotka vastaavat kenttien kunnossapidosta sekä jäädytyksistä. Pienempien kenttien jäädytystä hoidetaan puolestaan kiertävällä yksiköllä, eli yhdellä traktorilla tai kuorma-autolla, joka vastaa jopa parin kymmenen kentän jäädytyksestä kerralla.

Lähteet:

Kaleva: Van­hem­mat huomio: Har­mit­to­mat­kin leikit voivat vii­väs­tyt­tää luis­te­lu­kent­tien jää­dy­tys­tä – Oulun pienet ul­ko­jäät py­ri­tään au­kai­se­maan jou­lu­lo­mal­le

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*