Oulun kaupunki: Oulun kaupunginjohtajan virkaan 22 hakijaa jatkohaun myötä 

Kaupunginjohtajan viran hakuaikaa jatkettiin. Kuva: Pixabay

Oulun kaupunginjohtajan määräaikaiseen virkaan on hakenut 22 henkilöä, tiedottaa Oulun kaupunki. Määräaika virassa on kuusi vuotta. Haku aukesi, kun entisen kaupunginjohtajan Päivi Laajalan määräaika tehtävässä päättyi. Vähäisen hakijamäärän vuoksi hakuaikaa jatkettiin.

Alkuperäinen hakuaika oli 15.9.-5.10.2022, mutta kaupunginhallitus jatkoi hakuaikaa 1.11.2022 saakka. Hakuajan pidentämisen jälkeen myös nykyinen kaupunginjohtaja Päivi Laajala osallistui hakuun, kertoo Yle.  

Kelpoisuusvaatimuksena kaupunginjohtajan tehtävään on ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävään edellytetään myös vahvaa talous- ja henkilöstöosaamisen kokemusta, hyvää elinkeinoelämän ja julkishallinnon tuntemusta, visionääristä ajattelua, hyviä esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää ruotsin ja englannin kielen taitoa. Eduksi luetaan myös hyvä kansallinen ja kansainvälinen verkostoituminen.  

Oulun kaupunginjohtaja Mirja Vehkaperä kommentoi Ylelle, että tämän viikon aikana on tarkoitus arvioida tilannetta ja perehtyä hakijoihin.  

Lähteet: Oulun kaupunginjohtajakisaan kymmenen uutta hakijaa – nyt mukana myös nykyinen kaupunginjohtaja Päivi Laajala

Oulun kaupun­gin­johtajan virkaan jatkohaun myötä yhteensä 22 hakijaa

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*