Yle: Oulun kaupunginhallitus hakee johtajaa uuteen virkaan

Virassa aloittavalle maksetaan palkkaa 5900 euroa kuukaudessa. Kuva: Flickr

Kaupunginhallitus päätti tiistaina 1. marraskuuta pidetyssä kokouksessa perustaa hyvinvoinnista, kotoutumisesta ja osallisuudesta vastaavan johtajan viran. Tulevan johtajan vastuulla on edellä mainittujen osa-alueiden lisäksi ehkäisevät päihdepalvelut. 

Virkaa tavoittelevalta henkilöltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, aikaisempaa johtamiskokemusta sekä hyvää englannin kielen taitoa. Myös julkishallinnon tuntemus nähdään hakijan etuna. 

Vaikka hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alussa, jää kunnille vieläkin kuntalaisten hyvinvointia edistäviä tehtäviä kuten ehkäisevä päihdetyö. Tätä valvoo ja kehittää uusi hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntalautakunta. 

Kaupunginhallitus päätti samaisessa kokouksessa perustaa neljä pysyvää asiantuntijan virkaa pakolaisten kotoutumispalveluita varten. 

Lähde:

Yle: Ouluun perustettiin uusi hyvinvoinnista ja osallisuudesta vastaavan johtajan virka – myös kotoutumispalveluita vahvistetaan

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*