Erilaiset kahvitrendit villitsevät maailmalla, mutta miten ne pärjäävät Suomen markkinoilla? Testasimme uutuuksista voi-, cold brew-, sieni- sekä pakurikahveja. Oulussa valikoimat ovat tällä hetkellä rajalliset mutta maukkaat, ainakin pääosin.
Coffee Housen vuoropäällikkö Suvi Martinmäen mukaan asiakkaat suosivat Oulussa perinteistä suodatinkahvia, eikä erikoisia trendikahveja usein kysytä. Uutuuksista kuitenkin cold brew -kahvi on vakiinnuttanut asemansa ja noussut oululaisten suosioon.
”Muutaman vuoden takaisesta kesäsesonkikahvistamme tuli niin suosittu, että se on ollut meillä siitä lähtien vakituisena valikoimissamme”, kertoo Martinmäki.
Cold brew valloittaa raikkaudellaan
Ensimmäisenä testissä on Coffee Housen cold brew -kahvi minttusuklaa-makusiirapilla maustettuna. Makusiirappeja on valikoimissa useampi: karamellista kaneliin, kookoksesta chiaan.
Cold brew, eli kylmäuutettu kahvi, valmistetaan uuttamalla vastajauhettua kahvia kylmässä vedessä useiden tuntien ajan, jonka jälkeen kahvi ja valitut mausteet sekoitetaan tehosekoittimella valmiiksi juomaksi.
Juoma on kevyttä, raikasta ja sopivan kahvimaista. Kylmäuutettua kahvia voi nauttia pidempään kuin tavallista kuumaa juomaa, jossa ennenaikainen jäähtyminen voi olla ongelmana. Yllättäen kylmä kahvijuoma toimii hyvin kylmästä vuodenajasta huolimatta tuntuen jopa tavallista suodatinkahvia piristävämmältä.
Voikahvia kiireeseen
Coffee Housen valikoimissa on viime kesästä lähtien ollut myös voikahvia, jota pääsemme seuraavaksi testaamaan. Voikahvi on kahvia, johon on lisätty kirkastettua voita, eli gheetä ja ekstraneitsytkookosöljyä.
Testiryhmämme voikahvi on Warrior Coffeen valmistamaa pikavoikahvia vaniljalla maustettuna. Kylmäuutetun kahvin täydellinen vastakohta on todella täyttävää. Martinmäki kertookin sen sopivan hyvin esimerkiksi huonosti syödyn aamiaisen rinnalle tai hätäisesti nautitun välipalan tueksi.
Ateriaa sillä ei ehkä kannata korvata, mutta sen avulla saa helposti muutaman tunnin lisäaikaa nälkää ja väsymystä vastaan. Kahvin maku on pehmeä ja vanilja-arominsa vuoksi myös melko makea.
Pakurikahvia omasta keittimestä
Kahvimaailman uusimpia tulokkaita lienevät pakuri- ja sienikahvit. Näitä emme löytäneet Oulun kahviloiden valikoimista. Puhdistamon valmistamaa Five am coffee -pakurikahvijauhetta löysimme kuitenkin teen ja kahvin erikoisliikkeestä Kofeiinikomppaniasta.
Kofeiinikomppaniassa työskentelevän Jarmo Majavan mukaan pakurikahvi on heillä suhteellisen suosittua. ”Ihmiset, jotka pakurikahvista tietävät, osaavat sitä myös pyytää”, summaa Majava.
Pakurikahvin valmistus sujuu vaivatta tavallisella kahvinkeittimellä, kuten minkä tahansa suodatinkahvin. Kahvijauhatus tuoksui hyvälle ja lupaavalle, mutta vaikutelma kahvin mausta jäi jokseenkin mitäänsanomattomaksi.
Testiryhmämme oli sitä mieltä, että kahvi oli melkein tavallisen, hieman laihaksi jääneen suodatinkahvin luokkaa. Pakurikahvista onkin tapana valmistaa jo aiemmin mainittua voikahvia, ja testiryhmämme uskoo, että siinä muodossa pakurin mauttomuus ei haittaisi.
Sienikahvi ei tehnyt vaikutusta
Four Sigmaticsin valmistamaa suomalaislähtöistä sienikahvia löysimme terveys- ja luomutuotteisiin erikoistuneesta Ruohonjuuri-liikkeestä. Kahvin valmistus on helppoa. Jauhe on valmiissa annospussissa, joka sekoitetaan kiehuvaan veteen.
Tässä kahvissa on selkeä sienimäinen tuoksu ja maku. Maku on melko tunkkainen, eikä kyseisestä kahvista tullut kertamaistelulla ainakaan testiryhmämme suosikkia. Sienikahveja on kuitenkin useampaa makua, tällä kertaa maistelimme siiliorakasta ja pakurikääpää sisältävää kahvijuomaa.
Kylmäuutettu kahvi miellyttää, sienet eivät
Cold brew eli kylmäuutettu kahvi nousee ehdottomasti testin ykköseksi. Kahvin raikkaus ja maku yllättävät positiivisesti. Voikahvi pääsee selvään kakkosasemaan hyvän maun sekä ravitsevan kokonaisuuden ansiosta. Testin viimeisiksi jäävät sieni- ja pakurikahvit, jotka eivät vakuuttaneet maullaan.
Kahvien maailma laajenee kokoajan ja perinteisen suodatinkahvin rinnalle on noussut suuri joukko erikoiskahveja omilla omalaatuisilla ominaisuuksillaan. Oulun kahviloista ja erikoisliikkeistä löytyykin pienellä etsimisellä jokaiselle jotakin.
Kommentoi