Teksti: Juhopekka Pietilä. Kuvat: Jake Ronimus.
Tapahtumapaikkana Äimäraution ravirata. Kirpakka pakkanen tuntuu luissa ja ytimissä. Saavun ensimmäisiin raveihini päässäni iskostunut stereotypia siitä, että ravit ja romanit kuuluvat kiinteästi toisiinsa. Hetken tarkkailtuani olen valmis heittämään tuon uskomuksen romukoppaan. Suomen taloudellinen tilanne näkyy ja tuntuu.
Suomen ravikulttuurissa on meneillään hiljaisempi vaihe. Tämän myöntää myös pikkupojasta saakka raveissa käynyt Kyösti Lindgren, 47.
”On hiljentynyt paljonkin. Lama näkyy täälläkin. Palkinnot ovat tippuneet ja pienentyneet. Romaninuorten osallistuminen on myös vähentynyt, kun tilalle on tullut muuta ajanvietettä.”
Timo Ahlgren, 40 muistelee kaiholla menneitä aikoja. Tuolloin ”tummat” kokoontuivat kesäisin sankoin joukoin raveihin.
”Paljon ovat asiat muuttuneet. Nykyään täällä käyvät enää ainoastaan tutut. Ravit olivat ennen iso ja rikas tapahtuma. Nykyään illat menevät rutiinilla.”
Ahlgrenin suuta alkaa kuivata. Hän pyytää Risto -poikaansa hakemaan hänelle lasin vettä. Ennen kuin ehdin edes huomata, vanhempi Ahlgren ottaa jo huikan vesilasista. Romanikulttuurissa perinteet ja vanhempien kunnioitus ovat tärkeä asia. Niitä ei kyseenalaisteta.
”Hevonen oli romanien auto”
Jotta kykenisimme yhtään ymmärtämään romanien rakkautta hevosia kohtaan, on mentävä vuosisatoja ajassa taaksepäin. Hevonen oli kansalliseläin, joka toimi kulkuvälineenä ja kaupantekovälineenä. Romanilapset saivat ensikosketuksensa hevosiin heti synnyttyään ja kasvoivat niiden parissa.
”Hevonen oli romanien auto. Se oli elinehto, jolla vanhemmat miehet tekivät kauppaa. Nykyään siitä on tullut harrastus”, kertoo Mertsi Lindgren, 43.
Romaneita pidetään kovina kauppamiehinä. Joskus hevoset kuitenkin ovat rahaakin tärkeämpi asia.
”Kaupanteko on iskostunut meihin, mutta nykyään osa ei edes halua tehdä kauppaa, vaikka saisivat hevosesta isotkin rahat. He ohjastavat mieluummin itse tai jättävät sen kotihevoseksi, joka jatkaa sukulinjaa”, kertoo Ahlgren.
Ahlgren kertoo, että illan raveissa kiinnostaa erityisesti nähdä kuinka osa varsoina nähdyistä hevosista pärjää nyt aikuisina. Me valkoiset puolestaan menimme viime kaudella Kärppä-peliin katsomaan, kuinka junioreissa dominoinut Jesse Puljujärvi pärjää miesten tasolla. Sama ajatus, eri foorumi.
”Raveissa on helpompaa olla romani kuin kaupungissa”
Elämme tällä hetkellä herkkiä aikoja. Maailman mullistukset ja konfliktit herättävät ihmisissä vahvoja tunteita suuntaan, jos toiseen, ja nimenomaan vähemmistöt, jos jotkut, tuntevat tämän välittömimmin. Romanit ja valtaväestö pysyttelevät omissa oloissaan, koska emme tunne toisiamme ja tapojamme. Toisaalta myös kaikki vieras tuntuu pelottavalta. Voisivatko ravit sitten toimia kiinnekohtana välillämme?
”Raveissa on helpompaa olla romani kuin kaupungissa. Täällä on sama henki. Ravipiireissä kaikki vetävät samaa köyttä ja kaikki tietävät millä asialla täällä liikutaan”, Ahlgren valaisee.
Kyösti Lindgren on samaa mieltä. Ravit ovat sosiaalinen tapahtuma.
”Kaikki olemme täällä samalla viivalla. Me hevosmiehet ymmärrämme toisiamme.”
Viime kesänä Jalmari Svartin valmennettava Vitter voitti ravikuninkuuden. Voitto oli iso asia koko romaniyhteisölle.
”Olin Turussa paikan päällä, kun tummien hevonen voitti kuninkuuden. Se oli kyllä kova sana. Siellä oli paikan päällä paljon meikäläisiä”.
Menestyksen myötä Svart toivoi muutosta kantaväestön asenteisiin sekä parannusta romaninuorten surulliseen työllisyystilanteeseen. Hän kehotti ottamaan nuoria töihin talleihin, sillä hän pelkäsi, että lapsena opittu tieto-taito uhkaa kadota.
Kyösti Lindgren muistelee Vitterin voittoa. Miehestä uhkuu ylpeys. Ravikuninkuuden merkitys yhteisölle oli varmasti suurempi kuin kukaan meistä valtaväestön edustajista osaa edes ajatella.
Kommentoi