Nuorisorikollisuuden nousu Pohteen alueella herättää huolta – Oulun kaupunki panostaa ennaltaehkäisyyn 

Kuvassa Oulun ankkuritiimi. Vasemmalta oikealle psykiatrinen sairaanhoitaja Minttu Honkanen, sosiaalityöntekijä Pauliina Kemppainen, vanhempi rikoskonstaapeli Raino Ojala ja nuorisotyön ohjaaja Jussi Ontero. Kuva: Kalle Seppälä. 

Oulun ankkuritiimin vanhemman rikoskonstaapeli Raino Ojalan mukaan alle 15-vuotiaiden tekemien rikosten määrä on noussut Pohteen alueella viime vuosien aikana. 

”Vuonna 2022 alle 18-vuotiaiden tekemiä ryöstörikoksia oli Oulun pääpoliisiaseman alueella 17. Vuoden 2023 marraskuuhun mennessä niitä oli ollut 48. Nousu on ollut siis huima.” 

Ojala ei usko, että nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseen on yhtä yksiselitteistä vastausta. Hän huomauttaa, että ongelmaan puuttuminen kuuluu kaikille. 

”Viranomaiset yksin eivät tätä asiaa pysty ratkaisemaan. Tämä on kasvatus-, perhe-, ja kouluasia.” 

Oulun kaupunginhallitus on saanut valmiiksi vuoden 2024 talousarvioesityksensä, joka kattaa myös vuodet 2025–2026. Kaupunki ilmoitti lisäävänsä resursseja nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Kesällä suljettu NURRI-hanke vakiinnutetaan osaksi pysyviä palveluita, mahdollisesti osaksi nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisyyn tähtäävää ANKKURI-toimintaa. NURRI-hankkeen tiimi koostuu sosiaalityöntekijästä, nuorisotyön ohjaajasta, psykiatrisesta sairaanhoitajasta, rikosseuraamustyöntekijästä ja poliisista. Hankkeen tarkoitus on sosiaalityöntekijäjohtoisella työllä kuntouttaa rikoksilla oireilevia alle 29-vuotiaita nuoria. Hanke käynnistyi ensimmäisen kerran lokakuussa 2020. 

”Mielestäni on hyvä, että aiheesta on ollut paljon keskustelua”, kertoo ankkuritiimin nuorisotyön ohjaaja Jussi Ontero. Hänen mukaansa nuoruudessa tapahtuvat muutokset, kuten harrastusten tai kaveripiirin muuttuminen saattavat tehdä nuoren haavoittuvaiseksi rikollisuuteen ajautumiselle. Ontero on iloinen, että kaupunki on valmis panostamaan nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseen. 

”Nuoristyö on luonteeltaan ennalta ehkäisevää. On tärkeää, että on maksuttomia tiloja, joissa on mahdollista turvallisesti puhua aikuisille, saada kavereita ja kokeilla uusia harrastuksia.” 

Ankkuritiimin psykiatrinen sairaanhoitaja Minttu Honkanen sanoo ankkuritoimintaan osallistuvien nuorten olevan pääasiassa alle 15-vuotiaita. Hänen mukaansa ankkuritoiminta on suunnattu 12–17-vuotiaille. 

”Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyä varten on hyväksyttävä ja ymmärrettävä, että nuoruus on tutkitusti rikosaktiivisinta aikaa. On ymmärrettävä nuoruutta ja nuoruuden kehitystehtävää.” 

Nuoria kohdatessa Honkanen kokee tärkeäksi olla aidosti läsnä, kuunnella, ymmärtää ja hyväksyä heitä. 

”Vaikka nuoren teot voivat olla haasteellisia, vääriä tai huonoja, niin se ei tarkoita, että nuori itse olisi. Se viesti meidän pitäisi nuorille välittää.” 

Lähteet: 

Oulun kaupunki: Oulun teatteri sai ehdollisen 150 000 euron lisämäärärahan – kaupunginhallitus sai valmiiksi talousarvioesityksensä 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*