Lahja tuntemattomalle lämmittää

Kuva: Pixabay

Konmaritus, hygge ja ilmastonmuutos. Kaikkea pitäisi pystyä tekemään ja kaikesta huolehtimaan. Onko panostettu tarpeeksi omaan hyvinvointiin, jotta voisi sen ohella välittää jälleen vähäosaisista? Perinteinen paikallisesti kohdistuva hyväntekeväisyys ja lahjoittamisen kautta kierrättäminen ovat kasvussa.

Hanna Laaksonen kertoo rehellisesti lahjoittavansa sekä oman että avun tarvitsijan ilon vuoksi. Hän lahjoittaa moneen eri kohteeseen ja hänelle on tärkeää, että apu menee suoraan kohteelle. Laaksonen kertoo ostavansa hyväntekeväisyyskirpputoreilta itselleen ja kierrättävänsä omat tavarat hyväntekeväisyyteen.

“Tunnistan itsessäni lahjoittajan stereotyypin. Olen reilu kolmekymppinen taloudellisesti vakaa nainen”, Laaksonen kertoo.

Ennen kuin voi lahjoittaa ei tulisi miettiä kuuluuko tiettyyn tulo- tai ikäryhmään. Paikallinen avustus on nyt suositumpaa kuin varojen lähettäminen ulkomaille. Ihmiset ovat jälleen kiinnostuneita lähimmäistensä hyvinvoinnista.

Teija Hanhela ja Päivi Ylilehto toimivat Hope ry:n Oulun tiimivastaavina. Yhdistykselle voi lahjoittaa hyväkuntoisia käytettyjä tarvikkeita, kuten vaatteita, harrastusvälineitä ja kaikkea, mitä lapsiperheissä tarvitaan. Hopen Facebook-sivuilta löytyy ajankohtainen lista, jota seuraamalla voi löytää jotain sopivaa lahjoitettavaa.

Hanhela ja Ylilehto kertovat, että osalle lahjoittajista paikallinen auttaminen on tärkeämpää kuin toisille, mutta kaikkia yhdistää halu auttaa.

”Toimintaamme voi tukea muillakin tavoilla kuin taloudellisesti: esimerkiksi tavaralahjoituksilla, vapaaehtoistyöllä ja kertomalla meistä muille. Paikallinen auttaminen mahdollistaa perheille avun saamisen pikaisesti.”

Yhdessä lisää volyymiä lahjoittamiseen

Laura Lohvansuu työskentelee hoitoalalla Oulussa, joten hänelle ihmisten hyvinvointi ja toisista välittäminen kuuluu jokapäiväiseen arkeen. Lohvansuu lahjoitti työyhteisönsä kanssa joulukalentereita Hopelle keräykseen ja tempaus oli menestys.

“Osallistuimme samalla tavalla yhdistyksen pääsiäismunakeräykseen ja siitä innostuneina lähdimme nytkin mukaan. Joulukalentereiden lisäksi veimme keräykseen lasten talvivaatteita ja kahvia.”

Paikallisuus ja kierrättäminen ovat tärkeimpiä syitä, miksi Lohvansuu työyhteisöineen päätti lahjoittaa Hopelle. Työyhteisöille on tärkeää myös se, että apu menee suoraan tarpeeseen ja tuottaa iloa saajilleen.

Monet työyhteisöt keräävät nykyään yhdessä isomman potin kasaan ja vievät kerätyt tavarat tai varat suoraan Hopelle. Yhteisöllisyyden tarkoituksena on saada liikkeelle ne lahjoittajat, jotka ovat mahdollisesti miettineet lahjoittamista, mutta eivät ole vielä siihen ryhtyneet.

Hanhela ja Ylilehto kertovat yritysten tarjoavan apua. Moni työporukka on käynyt tekemässä vapaaehtoistyötä, josta he ovat todella kiitollisia.

Jakamisen opettamista lapsille

Sekä Laaksonen että Lohvansuu kertovat opettavansa lapsilleen jakamisen ja antamisen taitoja.

”Koskaan et voi tietää milloin itse joudut tilanteeseen, missä tarvitset apua. Toivon, että saan apua. Luotan siihen, että kun annat myös saat”, Lohvansuu sanoo.

Toisten auttaminen ja toisten avuntarve tulisi normalisoida lapsille. Sen kenellä on hienoimmat sukset tai uusin pelikone, ei pitäisi olla lapsen arvon mitta.

”Lapset eivät tee niin kuin sanomme, vaan he matkivat meitä”. Sanonta tulisi muistaa nykymaailmassa. Meidän aikuisten pitäisi näyttää mallia lapsille, jotta muiden auttaminen olisi enemmän normaalia kuin poikkeavaa.

Hanhela ja Ylilehto kertovat, että Hope pyrkii pitämään avun pyytämisen kynnyksen matalalla ja viestimään, ettei se ole häpeällistä.

”Avun pyytäminen osoittaa rohkeutta ja välittämistä. Pyrimme mahdollistamaan lapsille tasavertaisen lapsuuden perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.”

Perheiden avuntarve lisääntyy jouluksi. Miten saada lapsille joululahjat ja perheelle jouluruoka, kun rahasta on puute? Lasten ollessa joululomalla koulusta ruoan riittävyys saattaa mietityttää. Monille perheille riittäisi pieni herkutteluhetki erona arkiruokailuun.

Hope ry auttaa vähävaraisia ja kriisin kokeneita lapsiperheitä, joissa on alle 18-vuotiaita. Oulussa yhdistys auttoi viime vuonna melkein 600 perhettä ja yli 1500 lasta. Yhdistyksen nettisivuilla voi tutustua eri tapoihin, miten juuri sinä voisit auttaa.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*