Joulu tulee – kekripukki palaa!

Kekripukin rakentamiseen osallistuneet Abdul (vas.) ja Jere sekä tapahtuman koordinaattori Niina Jortikka. Kuva: Anni Hurtig

Kekripukin viimeisiä oksia asetellaan vielä paikoilleen Oulun nuorten työpajalla. Eri työpajojen nuoret ovat osaltaan olleet kokoamassa Kekripukki palaa! –tapahtuman päivänsankaria. Pukin viimeistelyn kimpussa olevat Anna Ahtiainen ja Viivi Kemppainen toteavat rakentamisen olevan mieluisa prosessi. Tapahtumaa koordinoiva Niina Jortikka haluaa elvyttää kekriperinteen.

Kekrissä jätetään hyvästit vanhalle vuodelle ja pelotellaan pahat henget pois. Sadonkorjuujuhlana tunnetun kekrin ajankohta on perinteisesti vaihdellut kylä- ja talokohtaisesti, syystoimien mukaan. Erityisesti Itä-Suomessa vaalittu kekriperinne hiipui satakunta vuotta sitten, mutta Oulussa sitä herätellään henkiin. Perinteitä kunnioitetaan kekripukin polton merkeissä nyt jo kolmatta vuotta.

Oulun työpajan rakentaman pukin runko on puuta. Pukin vartalo on muotoiltu pääasiassa kuivista koivun risuista ja koristeena, esimerkiksi parrassa, on käytetty kuusenhavuja. Pukin sarvina toimivat vanhat pöydänjalat.

img_8924
Pukin rakentamiseen osallistuvat eri pajojen nuoret. Kuva: Anni Hurtig

Jortikan mukaan tapahtuma on kerännyt aikaisempina vuosina jopa satoja kävijöitä. Myös tälle vuodelle on odotettavissa vierailijoita Sonnisaaren täydeltä. Pukinpolton ohessa tapahtumassa myydään työpajan valmistamia keittoja ja kuumia juomia. Polttajaisissa on lisäksi tiedossa viestinnän työpajan sekä taide- ja mediapajan yhteistyössä toteuttama performanssi. Halutessaan vierailijat voivat myös sytyttää sytykkeen ja polttaa sen pukin mukana, hyvästelläkseen menneen vuoden muiston.

Kekripukki palaa! -tapahtuman järjestävät Oulun työpajat. Tapahtuma on osa Lumo Light Festival Oulua. Kekripukkia juhlistetaan perjantaina 25.11. kello 15-18 Sonnisaaressa.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*