
Oulussa järjestetään itsenäisyyspäivänä Oulu ilman natseja -mielenosoitus. Mielenosoitus järjestettiin ensimmäistä kertaa Oulussa vuonna 2019, ja vastaavia mielenosoituksia on järjestetty muissakin Suomen isoissa kaupungeissa. Tapahtuman järjestäjänä toimii Oulu ilman natseja -kollektiivi.
Tapahtumaa tukevan Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jiko Kylén kertoo tapahtuman olevan entistä ajankohtaisempi, sillä Oulussa on tapahtunut kolme rasistisesti motivoitunutta puukotusta tänä vuonna. Kylén korostaa puhuvansa haastattelussa vain omasta näkökannastaan, eikä koko järjestäjäkollektiivin äänellä.
Alunperin mielenosoitus järjestettiin, jotta ”natsit eivät valtaisi katuja”. Toiminnalla pyritään estämään kaikenlainen äärioikeiston toimiminen julkisissa tiloissa.
”Mielenosoituksella halutaan ilmaista ettei Oulussa hyväksytä natseja tai väkivaltaista äärioikeistoa.”
Kylénin mukaan mielenosoituksella voidaan tuoda näkyväksi sitä, miten Oulussa ollaan valmiita kokoontumaan yhteiseen rintamaan natseja, fasismia ja rasismia vastaan.
“Huomisessa mielenosoituksessa kuullaan puheita, verkostoidutaan ja pidetään hauskaa mielenosoituksen sanomaa noudattaen”, kertoo Kylén.
Kylén toivoisi, että Kaleva-lehti kiinnostuisi mielenosoituksesta ja pitäisi oikeudenmukaisena sitä, että tapahtumasta uutisoidaan.
Oulun kaupunki ei osallistu mielenosoitukseen resurssipulan takia, Kylen harmittelee, mutta kertoo hyvän järjestäjäyhteisön pärjäävän myös itsenäisesti. Tarkkaa lukua tapahtumaan odotetuista osallistujista ei ole.
“Olisin tyytyväinen, vaikka paikalle tulisi vain 30 tai 20 osallistujaa”, toteaa Kylén.
Vastustusta tai kritiikkiä ei ole kantautunut Oulu ilman natseja -mielenosoitusta kohtaan ainakaan Kylénin korviin niin edellisvuoden kuin tämänkään mielenosoituksen osalta.
Kommentoi