Koronavirus on vaikuttanut välillisesti tai välittömästi jokaisen suomalaisen elämään. Tänä aikana lukeminen on osottautunut hyväksi toveriksi neljän seinän sisällä vietettävään arkeen, mikä on näkynyt kansalaisten kuluttajatottumuksissa.
Kirjamyynti on onnistunut kääntämään alkuvuoden myynnin laskun ennätykselliseen nousuun ja nyt luvassa näyttää olemaan paras kirjavuosi vuosikymmeniin.
Kustantamot ovat positiivisesti yllättyneitä
Kustannusyhtiö Otavan myyntijohtaja Nona Ratian mukaan koronavirus on vaikuttanut positiivisesti kirjakauppoihin alkuvuoden notkahduksesta huolimatta.
”Kirjamyynnissä on ollut kasvua viime vuoteen verrattuna”, hän kertoo.
”2020 tulee olemaan meille todella hyvä vuosi.”
WSOY:lle korona-aika on ollut vielä anteliaampi. Ylen haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Timo Julkunen kertoo kirjamyynnin kasvun olleen jopa 25 prosenttia, mikä on ylittänyt kaikki odotukset.
Kirjamyynti kiihtyy yleensä loppuvuodesta
Kirjakauppaliiton julkaisemissa tilastoissa vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden ajalta näkyi jo tervetullutta kirjamyynnin kasvua, mutta loppuvuoden aikana myynti on kiihtynyt tavallista enemmän. Liiton arvion mukaan marras-joulukuun aikana kirjallisuuden myynti on kasvanut jopa 15 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlssonin mukaan joulumyynti on erittäin tärkeää kirjakaupoille, sillä isänpäivän ja joulun välillä tapahtuva myynti kattaa joskus jopa 30 prosenttia koko vuoden myynnistä.
Myynnin kiihtymiseen vaikuttaa myös eittämättä tarjonta, joka vuoden poikkeuksellisuuden takia on kirjailijoiden osalta ollut tuotteliasta.
Suomalaisten kirjakauppojen top-listoilta löytyy tänä jouluna muun muassa Anni Kytömäen Margarita, Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa ja Barack Obaman Luvattu maa, josta Nona Ratia odottaa vuoden bestselleriä.
Lähteet:
Yle: Koronavuosi siivitti kirjojen myynnin hurjaan kasvuun
Kommentoi