Reppana Raappana kuuntelee ja ohjaa
Nuoren kuunteleminen ja ymmärtäminen on Aila Raappanalle, 56, tärkeää. Kotitalousopettajana työskentelevä Raappana haluaa keskustella ja olla läsnä yläasteikäisten elämässä. Hänen […]
Nuoren kuunteleminen ja ymmärtäminen on Aila Raappanalle, 56, tärkeää. Kotitalousopettajana työskentelevä Raappana haluaa keskustella ja olla läsnä yläasteikäisten elämässä. Hänen […]
Oululaisten mielikuvissa oma kotikaupunki nähdään legendaarisena “paska kaupunnina”, josta Uusikadun kuuluisa graffiti kertoo tarinaa. Muutto Ouluun on ollut melkein rangaistukseksi ajateltu kohtalo. Ouluun joudutaan, […]

Koronaviruspandemia tavoitti Suomen toden teolla maaliskuun puolessa välissä. Poikkeustilanteessa eläminen on rajoittanut sosiaalista kanssakäymistä ja vaikuttanut vapaa-ajan uudelleen järjestelemiseen. Vinkka […]
Oulun ammattikorkeakoulun musiikkipedagogin tutkinto täydentyy uudella pääaineella. Kevään 2020 yhteishaussa valittavana on klassisen ja pop-jazzmusiikin lisäksi myös kirkkomusiikki. Koulutuksen aloitusajankohta […]
Jo muinaiset kreikkalaiset filosofit kiistelivät, onko aika ihmisen luoma käsite. Loppuuko aika olemasta, jos kaikki kellot sammutetaan? On olemassa näkemys, […]
Jouluun valmistautuminen vaatii malttia ja itsetuntemusta. Minimalisti Tanja Mikkola tietää mistä nauttii ja keskittyy niihin täysillä. Stressiltä välttyy kun unohtaa […]
True crime -genre ruokkii tiedonjanoamme, mutta unohtaako se samalla etiikan? Kuka tappoi Kyllikki Saaren? Mihin katosi Amelia Earhart vuoden 1937 lennollaan? […]
Noora (nimi muutettu) oli pienestä asti vaativa lapsi. Kävelyiässä hänen oli vaikea ymmärtää, miksi häntä ei enää kannettu paikasta toiseen, vaan hänen […]
Tapiiri on pari vuotta sitten alkunsa saanut Oulun korkeakoulujen taidepiiri, joka on suunnattu taiteita harrastaville korkeakouluopiskelijoille. Keskiviikko iltapäivänä osallistujia saapuu […]
Ikäihmisten kotona asumista pyritään tukemaan mahdollisimman pitkään. Kun yksin arjesta selviytyminen alkaa tuottaa vaikeuksia, palveluasuminen on vaihtoehto. Keskustan palvelutalossa Oulussa […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2025