Tiedekirjasto Pegasukseen uutta tarjontaa – äänikirjoista kaivataan palautetta

Tiedekirjasto Pegasuksesta löytyy paljon materiaalia. Kuva: Kalle-Kari Leppäjärvi

Lainattavia äänikirjoja on lisätty Oulun yliopiston Tiedekirjasto Pegasuksen kokoelmiin. Omalle laitteelle ladattavia äänikirjoja tarjoaa Ellibs e -kirjapalvelu. Kyseisen kokoelman äänikirjat kuuluvat Oamkin e-aineistoon.

Tällä hetkellä saatavilla on yhteiskunnallista ja oppimista edistävää kirjallisuutta. Tiedekirjasto Pegasuksen informaatikon Katja Kettusen mukaan saatavilla on pieni, noin 16 äänikirjan kokoelma.

”Nyt lainattavissa olevat äänikirjat ovat tyyliltään suhteellisen kevyttä kuunneltavaa ja soveltuvat hyvin vaikka joululoman ajanvietteeksi”, Kettunen kertoo.

Opiskelijoiden palaute on tärkeää

Myös opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa kirjaston valikoimiin. Kettunen kuvailee, että kyseessä on kokeilu, jonka perusteella äänikirjojen määrää voidaan kasvattaa tulevaisuudessa, jos kokoelmaan on sopivia äänikirjoja hankittavissa.

Kettunen toteaakin, että käyttökokemuksista ja mahdollisista ongelmista kirjasto kuulisi mieluusti palautetta, jotta äänikirjojen tarjontaa pystytään kehittämään. On kuitenkin hyvä muistaa, että kirjasto ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä kustantajat Ellibs-äänikirjoina julkaisevat.

”Eli tarjonnan lisääminen ei ole yksin meistä kiinni, vaikka palaute olisi kuinka innostunutta”, Kettunen huomauttaa.

Informaatikko Katja Kettunen odottaa opiskelijoilta palautetta äänikirjoista. Kuva: Kalle-Kari Leppäjärvi

Äänikirjoja pystyy lainaamaan Oulun yliopiston tietokannasta, Oula-Finnasta. Kirjoja saa lainattua kuunneltavaksi Oamkin opiskelijoilla käytössä olevien Haka-tunnusten avulla. Äänikirjojen laina-aika on vuorokausi tai neljä tuntia, kuten Ellibsin e-kirjoillakin.

Äänikirjoja voi kuunnella Ellibsin verkkopalvelusta tai Android- ja IOS-laitteille ladattavasta Ellibs-sovelluksesta. Verkkopalvelusta äänikirjat kuunnellaan suoratoistona, mutta Ellibs-sovellukseen ladattua äänikirjaa voi kuunnella myös offline-tilassa. Äänikirjasoittimessa voi ajastaa unikytkimen sekä säätää toistonopeuden mieluisaksi. Tämän lisäksi soitin muistaa automaattisesti sen kohdan, mihin on viime kuuntelukerralla jääty.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*