Punakeltaraitainen teltta kumisee tuulessa hiekkakentällä. Punaiseen samettiliiviin ja polvihousuihin sonnustautunut apina veivaa posetiivia kohottaen tunnelmaa lipunmyynnin luona. Värikkäät mainokset houkuttelevat katsomaan parrakasta naista tai teltan katon läpi illan suussa ujeltavaa ihmiskuulaa.
Valkoiset hevoset askeltavat arvokkaasti maneesille, ja niiden selässä sirkustirehtööri puhaltaa trumpettiin. Perinteisen sirkuksen tunnelmaan luodaan näin juhlavuutta, jota pystyhäntäiset villakoirat tai vesikaukaloon tupsahtava klovni eivät saa aikaan.
Kulttuuritalo Valveella helmikuussa esitetyistä teatteri- ja sirkustaiteen lopputöistä on perinteisen sirkuksen kakofoninen kohellus kaukana. Nuoret harrastajat vastaavat kultivoituneista esityksistä osana Oulun taidekoulun 40-vuotisjuhlaviikon ohjelmaa.
Esittävän taiteen linjan vastaava opettaja Anna Myllylä kertoo sirkustaiteen lopputyön esittäjien olleen Taidekoulun oppilaina jo vuosikymmenen ajan. Nyt heillä on tilaisuus toteuttaa hankkimaansa osaamista toteuttamalla itsenäisen sirkusnumeron. Taidekoulu on juurtunut syvälle lasten- ja nuorten taidekasvatukseen. Sirkustaiteen osalta lopputyöt ovat koulun ensimmäiset. Illan esiintyjät kirjoittavat esityksellään historiaa.
Notkeusakrobaatti Nella Kalajanniska on harrastanut sirkusta yhdeksän vuotta. Muut hänen ryhmässään ovat olleet mukana hitusen pidempään. Esiintymiskokemusta hänellä on jo paljon, eikä illan esitys jännitä kuin luonnollisella tavalla. Nämä tytöt eivät ole aloittelijoita. Illalta on nyt lupa odottaa paljon.
Kulttuuritalo Valve sijaitsee Hallituskadulla. Sokkeloiset tilat imevät uumeniinsa monenlaista taiteen harrastajaa. Yläkerrassa on Oulun elokuvakeskuksen teatteri. Katutasossa on paikannettavissa pari galleriaa vaihtuvine näyttelyineen sekä sarjakuvakauppa. Pääsalin lisäksi Valveelta löytyy tanssisaleja, kokoushuoneita sekä harrastustiloja. Parhaalle paikalle on asettunut kallis kahvio.
Salin ovet aukeavat myöhään. Sisään tullaan kapeaa käytävää katsomon vierestä. Epäesteettisen pimeä tulokulma katsomon alta luo vaikutelman varaston ovesta pujahtamisesta. Penkit ovat mukavat. Esitys pyrähtää käyntiin baletinomaisella tanssinumerolla. Näyttämöllä lainehtivat ja kuohuvat meren aallot lyövät rytmikkäästi kohti katsomoa lokkien siipeillessä. Esitys tekee tehtävänsä vaivuttaen katsojansa taiteelliseen transsiin. Ennen sirkusta yleisölle tarjoillaan elinvoimainen ja viihdyttävä teatteriesitys.
Pakkasillassa säkenöi sirkus
Yleisön tulviessa väliajalle on ilta tummunut ja sää painunut reippaasti pakkasen puolelle. Kahvila odottaa turhaan asiakkaita. Näyttämö viritetään sirkustaiteilijoille. Katsojien keskuudessa käy vaimea puheensorina.
Saliin palattaessa näyttämön tausta on kadonnut sumuun. Sen sijaan aukeaa syvänsininen tyhjyys. Siniset spottivalot leikkaavat pimeyttä. Lavalle on luotu taianomainen efekti, joka pistää miettimään, minkä sadun maailmaan sumun läpi kävelemällä joutuisi. Lavasteet tenhoavat yksinkertaisuudellaan. Ylhäällä korkeuksissa häilyy yksinäinen punainen trapetsirengas.
Siniset ja valkoiset vertikaalikankaat leijuvat levollisina näyttämöllä. Sirkustaiteen tytöt ponnahtelevat yksitellen esiin sumusta ja ilmestyvät estradin eteen. Seuraa yhteinen numero. Edessä istuvat saavat käännellä päätä kuin tennisottelussa havainnoidakseen kaiken, mitä lavalla tapahtuu. Esitys hajoaa katsojalta, tytöt ovat liian kaukana toisistaan.
Sirkuksen taianomaisuus ei jää lavasteiden varaan. Yksittäiset esitykset kääntyvät pian henkeäsalpaaviksi. Nella Kalajanniska muuntautuu asentoihin, joihin ihmislapsi ei vahingossa päädy. Hänen selkärankansa vaikuttaa olevan keitettyä spagettia. Vuosien kurinalainen harjoittelu näkyy esityksessä.
”Joudun urheilemaan joka päivä sen takia, että pystyn tekemään tätä”, hän toteaa.
Yksinäinen trapetsirengas hehkuu punaisena ja laskeutuu kiirettä pitämättä. Sofia Laine pomppaa kevyesti ja nappaa siitä kiinni. Trapetsirenkaalla ei ole mikään temppu istua, jollei sille istahda renkaan kulkusuunnassa. Sekään ei ole outoa, ellei jalkateriä nosta kehälle, ja juuri niin Sofia Laine tekee. Tyylikäs loppuasento tuo mieleen kaulakorun.
Sama tyttö käveli hetkeä aiemmin vaivattomasti pallon päällä. Tämä voisi olla perinteistä sirkusta, mutta rumpujen pärinän puute luo esitykseen elitistisen twistin. Sirkus on taiteen ja urheilun yhdistävä rajapinta.
”Kun kerron harrastavani sirkusta, yleensä kysytään, että oletko pelle tai jotain tämmöistä. Oikeasti sirkus on paljon laaja-alaisempi harrastus”, Nella Kalajanniska sanoo.
Viimeisinä esiintyvät Amanda Alatossava ja Milla Puhakka. He esiintyvät korkeuksissa vertikaalikankailla tanssinomaisesti. Koko kehon on oltava täydellisesti hallinnassa. Välillä kangastaiteilijat heilauttavat itsensä vapaaliikkeellä kohti tanteretta. Yleisö ehtii kohahtaa, mutta nilkkaan kietoutuva solmu ehtii aina orastavan katastrofin tielle.
Tytöt ovat tehneet paljon työtä esityksiensä eteen ja se näkyy. Anna Myllylä toteaa sirkustaiteesta:
”Siinä on paljon kyse taidosta ja ilmaisusta. Vaikka se on sanatonta taidetta, sillä on voima koskettaa.”
Siinä hän on täysin oikeassa.
Kommentoi