Lapin Kansa: Elli Immon murha tuodaan näyttämölle Kemin teatterissa

Kemin teatterin uusin näytelmä saa ensi-iltansa tänä perjantaina. Kuvituskuva. Kuva: Unsplash

Kemin teatterin uusin näytelmä Elli Immo – Näytelmä kirjasta, joka avasi murhatutkinnan, saa ensi-iltansa perjantaina 3.11.2023.

Näytelmä käsittelee vuonna 1955 Kemissä tapahtunutta mystistä Elli Immon murhaa. Kirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo kirjoittivat kyseisestä murhasta kirjan pari vuotta sitten. Kirja sai paljon mediahuomiota, ja Elli Immon murhatutkintakin avattiin uudelleen. Murha myös herätti Kemin teatterin taiteellisen johtajan Petri Jäärnin mielenkiinnon.

Näytelmän on käsikirjoittanut murhaa käsitelleen kirjan kirjoittanut Heidi Holmavuo ja ohjaajana toimii Petri Jäärni. Rooleissa esiintyy Laura Eskola, Olli Halttu, Tuija Hanhikoski, Suvi Hurme, Jaana Joensuu ja Antti Kyllönen. Näytelmää esitetään Kemin teatterissa viikoittain joulukuun puoleen väliin saakka.  

Kemin teatterin näyttelijäkaarti koki lähes täyden muodonmuutoksen kesän aikana. Heillä on jo allaan yhteistä kokemusta syyskuussa ensi-illan saaneesta Fingerpori-näytelmästä. Kaikki teatterin näyttelijät ovat tässäkin näytelmässä mukana. Vaatimustaso on kuitenkin aivan eri, sillä näytelmässä on lähes 40 roolihahmoa ja vaatteiden vaihdossa on jatkuva kiire.

Lähteet:

Lapin Kansa: Selvittämätön murha nousee valokeilaan

Kemin teatteri: Elli Immo

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*