Kaleva: Oulun työllisyyspalvelu saa kritiikkiä

Työmarkkinatorin mukaan Oulussa oli syyskuussa lähes 18 000 työtöntä työnhakijaa. Kuva: Pixbay

Oulun työllisyysalue on saanut kritiikkiä valtion Keha-keskuksen arvioissa. Vuonna 2025 Oulun seudun työnvälitys on arvioitu maakunnan heikoimmaksi. Virasto on kerännyt tietoa 45 työllisyysalueelta.

Kehan mukaan heikko tulos johtuu pääasiallisesti palvelujärjestelmän toiminnasta. Oulun seudun järjestelmä ei vastaa rakenteellisen työttömyyden tasoa ja palveluiden tarjonta on puutteellista.

Oulun työllisyysjohtaja Mari Rautanen ei ole päätöksen kanssa samaa mieltä. Rautasen mukaan Kehan tulkinta ei ole oikeudenmukainen henkilöstön näkökulmasta. Hän on kertonut asiasta Kehalle.

Kehan arviointi perustuu tilanteeseen, jolloin työllisyysalueen malli oli uusi ja käynnistymässä. Oulun alue toimi viisi kuukautta väliaikaisessa organisaatiossa ja vasta sen jälkeen työllisyysalue siirtyi uuteen malliin. Rautanen kertoo, että Keha arvioi pelkästään dataa, joissa oli vielä kirjauspuutteita.

Viime vuoden kehitys on ollut Rautasen mukaan parempaa. Alkuvaiheen ongelmien jälkeen, työnvälitystä on uudistettu ja haettavien työpaikkojen määrä kasvoi. Työllisyyspalveluun on myös palkattu 22 uutta työntekijää.

Lähteet:

Kaleva: Oululle sataa moit­tei­ta työl­li­syys­pal­ve­lui­den hoi­dos­ta, mutta työl­li­syys­joh­ta­ja torjuu kri­tii­kin

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*