Ruotsin kielen suosio ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi on kasvanut Helsingin alueen kouluissa. Kaupunki haluaa tarjota englannin lisäksi myös ruotsin kielen opiskelun mahdollisuutta ja päästä eroon englannin kielen yliotteesta. Asiasta uutisoi Yle.
Yhteensä 116 ekaluokkalaista on aloittanut ruotsin kielen opiskelun tänä syksynä viidessä eri Helsingin koulussa. Tämä on moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verraten.
Helsingin kaupungin kehittämispalvelujohtaja Marjo Kyllönen on iloinen ruotsin kielen kasvaneesta suosiosta.
”Ruotsi on toinen kotimainen kieli ja Helsinki kaksikielinen kaupunki. Ruotsin asema on erityisen tärkeä”, Kyllönen kertoo Ylelle.
Kaksikymmentä helsinkiläistä koulua tarjoaa ruotsin A1-kieleksi. Englanti on edelleen suosituin ensimmäisen vieraan kielen valinta, vaikka suosio on laskenut viime vuodesta.
Helsingin kaupunki pyrkii siihen, että se voisi tarjota vähintään kahta A1-kieltä tulevaisuudessa. Kyllönen kokee tärkeäksi, ettei kielivarasto supistu ainoastaan englannin kieleen.

Kommentoi