Tiernatorilla suuri merkitys käsityöläisille – sesonki tukee monen käsityöyrittäjän taloutta

Ihan Pihkassa -yrityksen toimitusjohtaja kertoo, että pihkavoiteen valmistus vie eniten aikaa tuotteista. Kuva: Laura Rautiainen

Vuosittain Oulussa järjestettävä Tiernatori on merkittävä tulonlähde useille käsityöyrittäjille. Lisäksi tori lisää yrittäjien ja heidän tuotteidensa näkyvyyttä sesonkiaikana.

”Etenkin taloudellisesti Tiernatori ja sesonkiaika ovat meille todella tärkeitä. Meille tulee joulun aikaan suurin osa koko vuoden myynnistä”, kertoo Ihan Pihkassa -yrityksen toimitusjohtaja Jenni Romppainen.

Yrityksellä on myös verkkokauppa, ja sen tuotteita myydään eri jälleenmyyjien kautta. Torilla on kuitenkin suuri merkitys erityisesti tuotteiden näkyvyydelle, mikä tukee myös verkkokaupan myyntiä.

”Vaikka on paljon kanta-asiakkaita, niin on paljon myös uusia asiakkaita, jotka poikkeavat torilla. Usein kun olemme olleet tässä myymässä, niin tulee myös enemmän verkkokauppatilauksia Oulun alueelta”.

Käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa valmistava yritys on myynyt tuotteitaan Tiernatorilla jo kuuden vuoden ajan. Romppainen ja hänen äitinsä Hanna Romppainen valmistavat tuotteet itse. He ovatkin perustaneet yrityksen yhdessä.

Tiernatorilla tuetaan yhteistyöllä toisia käsityöyrittäjiä

Torilla tuetaan myös toisia yrittäjiä jälleenmyymällä heidän valmistamiaan kotimaisia käsityötuotteita.

”Kaikkia tuotteita en pysty valmistamaan itse, mutta myynnissä on esimerkiksi muiden käsityöyrittäjien valmistamia tuotteita. Tykkään siitä, että kannatetaan myös muita yrittäjiä täällä Tiernatorilla”, kertoo Metkatuote -yrityksen toimitusjohtaja Kaisa Korkala.

Ilman kivijalkamyymälää toimivalle yritykselle Tiernatori on taloudellisesti merkittävä tapahtuma.

”Yritykselläni ei ole enää kivijalkamyymälää, joten tapahtuma on meille taloudellisesti erittäin tärkeä. Olen panostanut tuotteisiin paljon, ja sesonkipainoitteiselle yritykselle joulusesonki on myynnin kannalta parasta aikaa”.

Korkala pyörittää yritystä täyspäiväisesti, ja kertoo tekevän töitä etenkin sesonkiaikana lähes tauotta. Yritys myy omalla brändillään makukahveja, irtoteetä, erilaisia herkkuja ja lahjaideoita.

Yksi sesonkituotteista on Metkatuotteen omalla kuosilla tarroitettu kotimainen hunaja, jonka toinen pienyrittäjä on maustanut vaniljalla. Kuva: Laura Rautiainen

Opiskelijat rahoittavat opintomatkan käsitöillään

Tiernatori on tärkeä tulonlähde myös opiskelijoille. Arkkitehtuurin neljännen vuoden opiskelijat suunnittelevat opintomatkaa torilta saatujen tulojen avulla.

”Tiernatori on tärkeä päätapahtuma Exculle. Vuonna 2026 lähdemme Japaniin opintomatkalle, ja rahoitamme matkan myymistämme vuosikalentereista kertyneillä tuloilla”, kertovat opiskelijat Tomas Simolin ja Valma Sol.

Torilta saatu näkyvyys voi taloudellisen tuen lisäksi lisätä kuluttajien tietoisuutta käsitöistä, ja niihin käytetystä työstä.

”On mukava näyttää ihmisille kalentereiden avulla, että arkkitehdit piirtävät edelleen käsin, vaikka moni saattaa kuvitella, että kaikki tehdään nykyään koneella”, toteaa Simolin.

Excu on Oulun yliopiston arkkitehtuurin neljännen vuoden opiskelijoista koostuva yhdistys. Opiskelijat suunnittelevat ja tekevät vuosittain seinäkalenterin itse. Excu on myynyt käsitöitä torilla jo usean vuoden ajan.

Arkkitehtiopiskelijoiden kalenterin teemana on tänä vuonna Suomen rautatieasemat. Opiskelijat ovat itse piirtäneet kuvat huopakynällä. Kuva: Laura Rautiainen

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*