
Oulussa retkeillään pääosin roskattomasti
Koronapandemia on saanut ihmiset innostumaan ulkona liikkumisesta ja retkeilystä aiempaa enemmän. Muun muassa Metsähallituksen teettämän tutkimuksen mukaan sen omistamien kansallispuistojen […]
Koronapandemia on saanut ihmiset innostumaan ulkona liikkumisesta ja retkeilystä aiempaa enemmän. Muun muassa Metsähallituksen teettämän tutkimuksen mukaan sen omistamien kansallispuistojen […]
Useille lapsille sosiaalisen median käytöstä on tullut jo arkipäivää. Aikuisten on helpompi määrittää rajoja, kun he ovat perillä siitä, mitä […]
Reilut kaksi vuotta sitten Kirsi Yli-Pyky mietti, löytyykö hänen ja miehensä suhteesta sellaisia uhkia, jotka saattaisivat aiheuttaa eron. Hän ei […]
Kulttuurin tekijät ympäri Suomen ovat vaatineet hallitukselta toimia alansa tukemiseen kuluneen koronavuoden aikana. Talousahdinko on herättänyt laajaa keskustelua kulttuurin tukemisesta myös Oulussa. Viime joulukuussa kohua aiheutti kaupunginhallituksen esitys leikata Oulun kaupunginteatterin toiminta-avustuksesta puoli miljoonaa euroa vuonna […]
Kumppanuusvanhemmuus on monille vieras perhemuoto, mutta oululaiselle Jenna Nivakoskelle se olisi hyvä vaihtoehto perheen perustamiselle. Hän oli yksi hakijoista Lapsi […]
Älypuhelimen käyttäjä jakaa itsestään monenlaista tietoa jopa haluamattaan ja varsinkin tiedostamattaan. Tietojen perusteella palvelujen sisällöt räätälöidään juuri sinulle ja minulle. Jokaisen käyttäjän some näyttää […]
Jalkapalloon on aina kuulunut raha. Valtameren toisella puolella se on kuitenkin saanut toiminnassa enemmän jalansijaa kuin Euroopassa, jossa toiminta on […]
Kulttuurisella omimisella tarkoitetaan sitä, että eri kulttuurista tuleva lainaa toiselle kulttuurille kuuluvia tapoja, perinteitä tai symboleja ilman lupaa ja kunnioittamatta niiden taustoja. […]
Lemmikit ovat ihania, mutta ne myös haastavat omistajiaan. Toimituksemme pyysi ihmisiä jakamaan Facebookissa kuvia ja videoita omien lemmikkiensä tempuista, jotka […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2025