Kymmeniä tunteja viikossa jäähallilla, iloja ja suruja, kasvattajan sekä ystävän rooli.
Kaikkea tätä ja paljon muuta vaatii työskentely jääkiekon parissa. Usein täysin ilmaiseksi, pelkästään rakkaudesta lajiin ja halusta auttaa.
Etenkin juniorijoukkueet pyörivät usein äitien ja isien voimalla. Ilman heitä tai muita vapaaehtoisia monenkaan joukkueen toiminta ei olisi mahdollista.
Mikä antaa voimaa ja halua jatkaa vuodesta toiseen ilman rahallista korvausta?
Hallille monta kertaa viikossa
Jääkiekkoon liittyy paljon aikaa vieviä tapahtumia. Ottelut, pelit, harjoitukset ja niiden suunnittelut sekä kaiken tämän aikatauluttaminen vaativat valmentajalta ajan lisäksi halua.
’’Kaikkeen kuluu aikaa karkeasti noin 15–20 tuntia viikossa’’, toteaa Tomi Reinikainen, Limingan kiekon Tuki ry:n puheenjohtaja ja edustusjoukkueen päävalmentaja.
’’Seuran markkinointia, fysiikka- ja jääharjoituksia, pelejä ja palavereja’’, hän luettelee työtehtäviään.
Joukkueella on kolmet harjoitukset viikossa ja pelejä yksi tai kaksi, viikosta riippuen. Jäähallille on siis mentävä useana iltana viikossa.
Loppuvuoden pimeys ja kylmyys houkuttavat monet sohvan nurkkaan viltin alle, mutta jääkiekkovalmentajalle se on kiireistä aikaa, eikä kaamosmasennukselle ole varaa.
Joka paikan höylä
Jani Kirstinä on toiminut Kärppien naisten liigajoukkueen huoltajana seitsemän vuotta. Vuosiin on mahtunut paljon niin hyviä kuin huonojakin muistoja.
Päällimmäisenä on silti, edelleen, halu auttaa ja olla osa joukkuetta. Halu on niin vahva, että palkattomuus ei ole este.
Työtehtävikseen Kirstinä mainitsee huoltohommat, mikä tarkoittaa pyykinpesua, varustehankintoja, varusteiden huoltamista ja pelaajien auttamista. Pelireissuilla hän toimii joukkueenjohtajana.
’’Ai niin, olenhan minä rahastonhoitajakin!’’
Muistoja, joita muualta ei saa
Kirstinän hienoimmista hetkistä jääkiekon parissa yksi nousee ylitse muiden:
’’Kaksi suomenmestaruutta peräkkäisinä vuosina, totta kai.’’
Miehen kasvoille nousee välillä hymy, kun mieleen tulee hauskoja muistoja vuosien varrelta.
”Eräälle pelireissulle meitä toimihenkilöitä lähti tavallista vähemmän. Matkaan lähdettäessä tuli mietittyä, että mihin päivä johtaa. Lopulta peli voitettiin ja kaikesta selvittiin, vaikka hieman säätäen. Nyt sitä voi muistella jo hymyissä suin’’, Kirstinä naurahtaa.
Tomi Reinikainen puolestaan listaa hienoimmaksi saavutukseksi edelliskauden II-divisioonan pohjoislohkon mestaruuden.
Saavutukseksi voi nostaa myös valmentajan ammattitutkinnon, joka antaa eväät ammattimaiseen valmennukseen.
Intohimo kantaa pitkälle
Mikä vetää kerta toisensa jälkeen jäähallille?
’’Intohimo! Halu olla mukana, halu auttaa ja nähdä oman kätensä jälki’’, Reinikainen vastaa.
Kesän loppuminen ja hallille palaaminen on aina merkki uudesta kaudesta. Siihen siivittävät vahva menestymisen nälkä ja joukkueen halu kehittyvän entistä paremmaksi.
Kirstinä toteaa kesän loppumisen olevan osittain mukava ajatus, koska uusi jääkiekkokausi alkaa. Loman ja kesän jälkeen palo takaisin harjoituksiin on valtava.
’’Tässä näkee urheilijan arkea ja saa olla osana sitä. Lisäksi tiivis yhteisöllisyys joukkueissa on hienoa’’, kertaa Kirstinä ajatuksiaan.
Myös hän korostaa intohimoa − ilman sitä hallille ei jaksaisi tulla päivittäin.
Kommentoi