Kävelen sisään Oulun jäähallin ovista ensimmäistä kertaa elämässäni. Oulun Kärpät pelaisivat siellä Helsingin IFK:ta vastaan.
Ensimmäinen kerta lähes 20-vuotiaana voi kuulostaa oudolta heistä, jotka ovat käyneet hallilla säännöllisesti jo pienestä pitäen. Heille jäähalli on voinut muodostua toiseksi kodiksi, mutta minulle se oli täysin tuntematon.
Siitäkin huolimatta, että jääkiekkotietämykseni on hyvin vajavainen, astelen mielenkiinnolla uutta kokemusta kohti. Ainoa itsestäänselvyys minulle on, että oululaisena kannustaisin Kärppiä.
Ensikosketus jäähalliin
Kun jääkenttä pelaajineen on suoraa edessäni, tuntuu epätodelliselta. Kiekon seuraaminen on täysin erilaista verrattuna televisiosta katsomiseen, kun sen liikkeisiin täytyi keskittyä paljon enemmän.
Kiinnitän huomiota myös ympäristööni. Yleisössä istuu paljon eri-ikäistä väkeä, ja miehiä on vain pieni enemmistö. Lähes jokaisen uloskäynnin kohdalla kannustavat cheerleaderit, jotka tuntuvat hymyilevän taukoamatta.
Kameramies kuvaa kiivasta katsomoa ruudulle, ja järjestysmiehet pitävät kaiken kasassa. Kun kaiken keskiössä ovat pelaajat, jää herkästi kaikki ympärillä tapahtuva huomioimatta.
Erätauolla käymme ostamassa pientä purtavaa ja kiertelemässä ympäri hallia. Liikkuminen on haastavaa, koska ihmisiä on hallissa ruuhkaksi asti. Pelin aikana kuulutetaan katsomossa istuvan yli kuusituhatta katsojaa. Luku kuulostaa hurjalta.
Keskiössä tunnelma
Seuralaisena minulla on poikaystäväni Frans, jolle kerta hallissa ei ole lähellekään ensimmäinen. Häneltä löytyy kausikortti Kärppien kotipeleihin ja hän on osa Kärppäkannattajia, joka on Kärppien virallinen kannattajayhdistys.
Fransille otteluissa käyminen tuli tutuksi jo lapsena isän kanssa. Hän on itsekin pelannut lajia nuorempana.
“Jääkiekkopeleissä parasta on niiden aiheuttama jännitys ja tunnelman jakaminen yleisön kanssa’’, Frans kuvailee.
Tunnelmalta hallissa ei voi välttyä. Jännitys pysyy koko ajan yllä ja vie mennessään jopa minut. Tunnelma vaihtuu sen mukaan, mitä kentällä tapahtuu. HIFK:n tehdessä maalin yleisön pettymys on käsinkosketeltavaa, mutta niin on myös riemu Kärppien onnistuessa. Välillä pelaajat kiihtyvät pieneen käsirysyyn vastustajien kanssa, mikä nostattaa tunnetiloja myös katsomossa.
Seuraavaan kertaan
Ottelu päättyy 4-1 Kärppien häviöön. Yleisö poistuu katsomosta vähin äänin muutamia HIFK:n kannattajia lukuun ottamatta.
Omat fiilikset ovat aika neutraalit. Totta kai olisi ollut kiva olla todistamassa kotikaupungin joukkueen voittoa, mutta aina ei voi onnistua. Tunnen myötätuntoa pelaajia kohtaan, joiden uravalinta ei todellakaan ole sieltä helpoimmasta päästä. On ihan inhimillistä, ettei tavoiteltua voittoa aina onnistuta saavuttamaan.
Vaikka en edelleenkään täysin ymmärrä ihmisiä, jotka lähestulkoon “hengittävät jääkiekkoa” tai matkustavat lempijoukkueensa perässä ympäri Suomea, ottelussa käyminen avasi silmiäni.
Ihmiset hakevat peleistä jännityksen lisäksi yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Ensimmäinen kertani ei varmastikaan jää viimeiseksi. Listalla on käydä katsomassa naisten jääkiekkoa joku päivä.
Kommentoi