Kostean illan jälkeinen kohmelo on monille tuttu ilmiö. Remusen poika on päässyt päälle ja illan aikana lasien lukumäärät painuvat unohduksiin helposti, kun viina vie miestä. Tärinät, vapinat ja kylmän hien sekainen deliriumi onkin ollut kaikkien kansojen ja heimojen parissa vähintäänkin yhtä vakavasti otettava ilmiö kuin mikä tahansa jumalantauti, joka yleisimmin on vienyt hengen mennessään. Lääkkeksi tähän onnellisen illan muistoon on yleensä kaupiteltu ties millaisia suolaisia, happamia ja rasvaisia ruokia, mutta kohmelo on joskus pirullisen sitkeä tauti. Tutkin nyt, ehkä ihmiskunnan historian ensimmäistä kertaa, erästä epäortodoksista lääkettä tähän olotilaan.
Punainen Kemi
Kemi on kaupunkina tunnettu erilaisten agitaatioryhmien synnyinkotina ja suomen väkivaltatilastojen kasvattajana. Entisaikojen korpikommunistien tukikohta ja nykyään Soldier of Odinin ”pääkaupunki” onkin pitkään kaivannut maineenkohotusta. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan nähdä 1996 alkanut Kemin Lumilinna-projekti, joka on yksi kaupungin kasvojenkohotusyrityksistä.
Vääräleukojen puheista huolimatta Kemin Lumilinna on kasvanut ja on yksi Meri-Lapin tunnetuimmista matkakohteista. Nykyään Lumilinnassa on voinut vierailla myös kesäisin, kun sitä rakennettiin varten suuri pakastin, jossa voit tuntea kirpeän kylmän ilman ja istuutua koristeellisten jääpöytien äären nauttimaan aamukahvia tai miksei vaikka loiventavaa vodkapaukkua.
Lumisten hallien vanki
Krapulaan Lumilinnan kylmä ilma ja ääntä syövät lumivallit tuntuvat ihanan rauhoittavilta. Kylmä ilma tuntuu heti helpottavan krapulan pöhöttävää olotilaa ja ympäri seiniä tehdyt kaiverrukset vievät mielen muualle olotilasta. Lumilinnan kaiverrukset ovat Halloween-aiheiset, mutta niiden hetkellisyys luo assosiaatioita buddhalaismunkkien hiekkamandaloihin. Vaikka ne ovatkin kuinka kauniita tahansa, häipyvät ne pian kevään lintujen tullessa takaisin Peräpohjolan maille. Melankolia voi helposti vallata mielen, jos ei ymmärrä varoa sitä.
Viileys ja ympäröivät lumimandalat vievät kohmeloisen ihmisraadon jonnekin muualle, missä paha olo vaipuu hetkeksi unholaan. Krapula tuntuu helposti hälventyvän tässä erikoisessa ympäristössä, jossa ihmetys ylikirjoittaa muut ajatusprosessit. Ihmetetävää on kuitenkin harmillisen vähän. Kappeli, hotellihuoneet ja kahvila ovat kyllä kovinkin yllättäviä erikoisuudellan. Lumilinna on kuitenkin katsottu läpi nopeasti ilman, että kohmelo olisi kokonaan kaikonnut.
Kahvilassa suositellaan aamukahvia parantamaan oloa ja kiitollisena maksan sen ilomielin. Kahvi maistuu monin verroin paremmalta kun kaunis tarjoilija sen antaa kätösiini. Olo helpottaa taas. Päivän aikana en ollut vielä syönyt tai juonut. Ainoastaan pedannut nuuskapussin yläpetiin lähtiessäni. Kahvi kuitenkin piristää kummasti ja mieli alkaa taas saavuttamaan ylivoimaa materiaalisista tuskista.
Kahvia juodessa kuulen mitä kummallisimpia murteita ja kieliä, joita ympärillä olevat turistit ampuvat ilmoille. Kemin Lumilinna osoittaa olevansa todella suosittu ainakin slaavien ja aasialaisten parissa. Keski- ja eteläeurooppalaiset kielet tuntuvat olevan vähissä, mutta istuskellessaan voi kuunnella melodisia aasialaiskieliä ja soljuvia slaavilaisia täry-ärriä.
Harmillisesti Lumilinna ei tänä vuonna tarjonnut saunomismahdollisuuksia. Saunan ylläpito oli osoittautunut edellisvuonna liian haastavaksi projektiksi, joka vaati päivittäistä huolenpitoa. Saunan höyryjen ja kylmän kuivan ilman sekoitus olisi varmaankin lyönyt viimeisetkin krapulan rippeet pois kehosta ennenäkemättömällä voimalla, mutta nyt joudun tyytymään vain kylmyyden tuomaan helpotukseen. Henkilökunta pahoittelee asiaa, mutta sille nyt ei voida mitään.
Kiitoksia vielä kerran kahvista.
Kommentoi