Päivä on kääntymässä iltaan, kun ilmakitaransoiton MM-kisojen tuottaja Hanna Ikonen istahtaa haastateltavaksi. Tänään on ollut hyvä työpäivä, sopiva määrä haasteita yhdelle ihmiselle. Maisema kodin ikkunasta on metsäinen ja luminen. Koira on juuri ulkoilutettu hankien keskellä ja se haluaa tehdä tuttavuutta vieraan kanssa.
”Olen miettinyt viime aikoina lumikasoja ja lumikenkäilyä. Tekisi vain mieli lähteä tuonne”, Ikonen huokaisee. Rakkaalle harrastukselle ei ole viime aikoina jäänyt tarpeeksi aikaa. Kaksi vuotta Oulussa ovat kuluneet nopeasti. Mieli palaa silti säännöllisesti lapsuuden mäkisiin vaaramaisemiin.
”Kun kiipeää lumikengillä Kolin huipulle, on se aina yhtä sykähdyttävää. Ei siihen maisemaan koskaan kyllästy”, hän kertoo hymyillen.
Ikonen oli pikkuinen tyttö, kun koko perhe elivanhemmat ja kolme tytärtä muuttivat Jyväskylästä Pohjois-Karjalan Lieksaan. Hän arvelee äidin halunneen tarjota lapsilleen kaupunkia rauhallisemman kasvuympäristön kotiseudullaan.
Kodin arvomaailma
Ikosen ajatusten siirtyessä lapsuuden muistoihin, katse on valoisa: ”Parasta lapsuudessa olivat luonto ja eläimet. Rakastin luonnossa olemista ja sain myllätä siellä vapaasti.” Perheessä luonnon antimista nautittiin ja kierrättämistä harrastettiin. Lämmin luontosuhde on kulkenut mukana läpi elämän.
Luonnon ollessa loputon mielikuvituksen ja seikkailujen lähde, oli kodin ilmapiiri lisäksi kulttuuriystävällinen. ”Kirjahylly oli pullollaan kirjoja. Vanhemmat lukivat paljon ja meille luettiin. Lukemiseen myös kannustettiin”, hän toteaa kiitollisena.
Pieni kyläkoulu tarjosi pienet puitteet satavuotiaiden hirsiseinien sisäpuolella, mutta kylällä oli vireä nuorisoseura. Siellä hän aloitti kanteleen soiton ja tanhuamisen. Teini-iässä tanhut vaihtuivat jazz-tanssiin. Lähisuvussa oli paljon muusikoita ja laulajia. Suvun kokoontuessa yhteen laulu ja soitto raikuivat. Sisarusten oli luontevaa aloittaa musiikin harrastaminen Pielisen Karjalan musiikkiopistossa. Vanhin sai poikkihuilun, keskimmäinen sellon ja nuorin eli Hanna viulun.
”Olisin halunnut alun perin soittaa oboeta, mutta se oli liian kallis. Lopulta viulu alkoi ällöttämään ja lopetin”, hän naurahtaa.
Lapsuuden kodin ilmapiiri oli omaan ajatteluun kannustava ja se tarjosi aineksia avaran maailmankuvan muodostamiseen. Ihmisistä ei puhuttu pahaa, eikä heitä laitettu lokeroihin. Mitään tiettyä ideologiaan ei tuputettu, eikä kiihkoiltu. ”Mentiin aina ihminen edellä. Jokainen ihminen kohdattiin aina ensisijaisesti ihmisenä eikä minkään tietyn ryhmän edustajana.” Samaa asennetta hän on vaalinut omassa elämässään.
Unelma-ammattia etsimässä
Ikosen puoliso kannusti media-alalle, mutta muut kehottivat kuuntelemaan järjen ääntä. Äiti kehotti hommaaman oikean ammatin. TE-keskuksessa oltiin samoilla linjoilla. Olisi järkevää opiskella jotakin sellaista, joka varmasti työllistäisi, vaikka soveltavuustestit suosittelivat kulttuurialaa. Kulttuurituottajan koulutus löytyi sattumalta.
”Selailin tiiliskiven kokoista yhteishakuopasta ja ajattelin, että tämä on juuri siitä mistä olen haaveillut! Voisin tehdä töitä itselle rakkaan kulttuurin ja taiteen parissa olematta itse taiteilija.”
Lopulta ovet aukenivat kokkikoulun hyvillä papereilla. Motivaatio oli korkealla. Hän halusi suoriutua hyvin. Toisaalta oli hyväkin aloittaa opinnot vanhempana.
”Kun elämää on jo enemmän takana, hahmottaa paremmin eri asioista muodostuvan kokonaiskuvan ja kykenee keskittymään olennaiseen.”
Huimia hyppyjä työn perässä
Ikonen ei koe olevansa elämyshakuinen ihminen. Benjihyppyyn hän ei suostuisi. Sen sijaan elämässä on tarvittu toisenlaista rohkeutta.
”Kyllä uhkarohkein hyppyni oli heti valmistumiseni jälkeen. Hain täysin tuntemattomaan Inariin töihin ja pääsin. Olen vain rohkeasti seurannut sisäistä tunnetta. Aina on kannattanut lähteä kohti uusia haasteita.”
Uudet paikkakunnat, työt ja ihmiset on pitänyt kohdata kerta toisensa jälkeen uudelleen. Se on vaatinut uskoa omiin taitoihin. Oman tulevaisuutensa hän näkee edelleen samalla alalla. Ulkomaillakin voisi työskennellä, vaikka hyväntekeväisyyteen liittyen.
”Toivon kokevani niitä vau-hetkiä säännöllisin väliajoin, vaikka ei perusarjessa vikaa olekaan. Työni kautta saan olla luomassa hyvää fiilistä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ihmisten elämässä.”
Koti on siellä missä sydän on
Kysymys kodista saa mietteliääksi. Oululaisista ihmisissä on jotakin samaa kuin kotiseudun ihmisissä. Luonto on pohjoisen ihmisille läheinen. Koti on juuri nyt Oulussa, mutta toisaalta se on edelleen lapsuuden maisemissa. ”Käyn mielessäni Kolilla lähes päivittäin.” Mielenkiintoisesta työstä huolimatta kotiseudun merkitys on vuosi vuodelta kasvanut. Se on paikka, jossa akut latautuvat ja mieli lepää.
”Siellä pääse omanlaiseen lepoon ja sielunmaisemaan. Tunnen joka kerta onnen läikähdyksen, kun ajamme tietä ylöspäin. Sinne on aina hyvä mennä ”, Ikonen kertoo hymyillen. Maailmalla on kuitenkin vielä niin paljon annettavaa, ettei juurille palaaminen ole ajankohtaista.
__________________________________________________________________________
Hanna Ikonen
Koulutus: Kulttuurituottaja. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Turku 2010.
Työ: Ilmakitaransoiton MM-kisojen tuottaja
Palkitsevinta työssä:
*Yhteisö ja fanit eli ihana “ilmakitaraperhe”
*Ideologia maailmanrauhasta
*Työmatkat ulkomaille
Haastavinta: Olla ainoa ympärivuotinen työntekijä. Aikaerot kansainvälistä kisa verkostoa hallinnoidessa.
Vuoden 2019 festivaalista: Mahtava kisaviikko tulossa, uusia osallistujamaita mukana.
Paljastus kulisseista: Englanninkielisestä some-sisällöstä vastaava henkilö
operoi Teksasista käsin.
Kommentoi