Nuoren kuunteleminen ja ymmärtäminen on Aila Raappanalle, 56, tärkeää. Kotitalousopettajana työskentelevä Raappana haluaa keskustella ja olla läsnä yläasteikäisten elämässä. Hänen mukaansa teinit ilmaisevat välittämistä joskus epätavallisin keinoin.
Löysäksi opettajaksi itseään kuvaileva Raappana istuu rauhallisesti kesäkeittiön pöydän ääressä. Tulisijaan on laitettu haastattelun ajaksi puita lämmittämään.
Suuressa perheessä kasvanut Raappana oppi jo nuorena opettajalle tärkeitä taitoja. Hänelle kasvoi paksu nahka naljailulle jo lapsena seitsemän veljen ansiosta. Myös eri luonteisten ihmisten kanssa toimiminen ja huomioon ottaminen oli opeteltava kotona. Omina nuoruusvuosinaan hän ei haaveillut liitutaulun vierelle.
”En olisi voinut kuvitella, että olisin joskus opettaja. Olin erittäin paha murrosikäinen, mutta elämä on vain vienyt tähän pisteeseen”, hän kertoo hymyillen.
Aika ei riitä kaikkeen
Raappana on ollut opetusalalla jo kymmeniä vuosia, mutta haaveilee tällä hetkellä ohjaavasta työstä. Hän tykästyi opinto-ohjaajan tehtäviin ollessaan äitiysloman sijaisena. Vakinaista paikkaa ei ole vielä löytynyt, mutta tutkinto on suoritettu muutama vuosi sitten.
”Erona opinto-ohjaajana työskentelyssä on aika, jonka voi käyttää nuoren kuuntelemiseen.”
Nuorten kulttuuri on eläväistä ja heidän elämässään voi tapahtua nopeita muutoksia lyhyessä ajassa. Vaarallisinta opettajana on tuudittautua ajatukseen, että kaikilla olisi asiat koulussa hyvin. Pieni huoli kulkee aina mukana, vaikka nuoret ovat paljon avoimempia omista ongelmistaan.
Raappana kokee, että persoonaltaan hiljaisempi nuori ei saa samanlaista opetusta kuin äänekkäämmät. Huomion tarvetta on myös luokan seinäruusuilla, mutta opetustunnit ovat rajallisia. Kaikkien kanssa ei kotitaloustunnilla ehdi keskustella, vaikka haluaisi.
”Usein suuna päänä kyselemässä olevat oppilaat eivät niinkään tarvitse ohjausta vaan huomiota.”
Usein nuorelle riittää kuunteleva aikuinen, joka tarvittaessa ohjaa avun piiriin. Työasiat saattavat silti jäädä kaihertamaan mieltä loppupäiväksi. Omien lasten kasvettua teini-iän yli on vaikea saada tarttumapintaa yläasteikäisen ajatusmaailmaan.
”Joskus työssä kohtaa tilanteita, jotka jäävät painamaan mieltä. Omien lasten kanssa juttelu oli terapeuttista, kun he elivät myös siinä nuorisokulttuurissa.”
Huumoria vaaditaan
Työssä parasta on vilpitön palaute oppilailta.
”Teimme jauhelihakastiketta ja pari poikaa keskusteli keskenään, kuinka toinen oli tehnyt parempaa kastiketta kuin hänen mummonsa! Onnistumisen ilo lämmittää aina”, Raappana naurahtaa.
Raappana käyttää tunneillaan keskustelevaa opetustyyliä. Hän kokee olevansa opettajana oma itsensä eikä tarvitse tietynlaista työroolia. Kiusaamisessa ja koulun sääntöjen noudattamisessa on oltava tiukka, mutta pitkää pinnaa ja huumoria hänellä on oppilaiden kanssa.
Raappana ei arkaile sanoa osaa nuorista lempioppilaikseen. He ovat tavallisesti koulun hankalia poikia. Ison egon alla piilee pääsääntöisesti fiksu nuoren aikuisen alku.
Opettajista jaetaan erikoisia nimityksiä oppilaiden kesken jonkin verran. Joskus on inhimillistä suuttua tai pahastua nuoren sanoista, mutta Raappana arvostaa saamiaan lempinimiä.
”Eräs oppilas kutsuu minua reppanaksi, mutta se ei minua haittaa. En sellaisesta suutu. Erilaiset lempinimet kertovat vain siitä, että oppilas ajattelee sinua”, hän sanoo lempeästi.
Kommentoi