Torstaina useisiin eurooppalaisiin lentoihin kohdistui perättömiä pommiuhkauksia. Niiden joukossa oli myös kaksi Finnairin Helsingistä lähdössä olevaa lentoa. Koneet olivat matkalla Wieniin ja Roomaan. Asiasta uutisoi Yle.
Myös tiistaina ainakin seitsemään lentoon kohdistui pommiuhkauksia. Lentokoneet tutkittiin, eikä niistä löytynyt räjähteitä.
Ylen mukaan italialaismedia Adnkronos kertoo, että Rooman lentokenttäyhtiölle on lähetetty uhkausviesti äärioikeistolaisen ryhmän nimellä ”Miesten valtion taistelijat”. Ryhmästä ei ole sen lakkautuksen jälkeen kuulunut mitään, mutta se jatkoi toimintaansa verkossa lakkautuksen jälkeen.
Uutistoimisto AFP kertoo, että myös Bulgarian pääkaupunki Sofian lentokentälle on lähetetty kyseisen ryhmän allekirjoituksella varustettu viesti, kertoo Yle.
Informaatiovaikuttamisen ja digitaalisen turvallisuuden asiantuntija Panu Moilasen mukaan perättömät pommiuhkaukset ovat todennäköisesti hybridivaikuttamista, ja että tekojen taustalla on valtiollinen toimija, kertoo Yle.
Traficomin ilmailujohtaja Jukka Hannola kertoo Ylelle, että toimijan tavoitteena on ollut aiheuttaa epävarmuutta ja häiriötä lentoliikennettä kohtaan.
Lähteet:
Yle: Pommiuhkaukset häiritsivät torstaina ainakin 27:ää matkustajalentoa.

Kommentoi