Yle: Islannissa tulivuorenpurkauksen uhka kasvaa

Islannissa on varauduttu tulivuorenpurkaukseen. Kuva: Pixabay

Islannissa Reykjanesin niemimaalla on tapahtunut maanjäristyksiä lokakuun lopusta lähtien, kertoo Yle. Kahden viikon aikana maa on järissyt jo yli 20 000 kertaa.

Voimakkain järistys mitattiin torstain vastaisena yönä. Järistyksen voimakkuus ei aiheuttanut vaaraa rakennuksille. Tulivuorenpurkauksesta ei ole toistaiseksi saatu merkkejä, kerrotaan Ilmatieteen laitoksesta.

Þorbjörnvuoren alle kertyvän magman ei ole havaittu pyrkivän maanpintaa kohti, mutta maa on kohonnut huomattavasti järistysten aikana.

Grindavikin kaupunkiin, joka sijaistee järistysten lähellä on julkaistu evakuointisuunnitelma. Lähellä järistyksiä sijaitsee myös Svartsengin geoterminen voimala ja turistien suosima geoterminen kylpylä Sininen laguuni. Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin tulee matkaa joitain kymmeniä kilometrejä.

Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui Islannissa loppukesästä.  

Yle: Islannissa kymmeniätuhansia pieniä maanjäristyksiä, viranomaiset pitävät silmällä tulivuoria

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*