
Vuoroasuminen eli kahdessa kodissa vuorotellen asuvien lapsien määrä on kasvussa, mutta lapsiperheiden sosiaaliturva ja palvelut eivät kehity yhtä nopeasti. Vaikka nykyinen järjestely on suotuisampi hyvätuloisille perheille, tulisi vuoroasuminen järjestää lapselle, mikäli se on hänelle eduksi. Kansanedustaja Mirka Soinikoski (vihr.) kertoo Monimuotoiset perheet -verkoston tiedotteessa, että kahdessa kodissa vuorotellen asuva lapsi lisää sekä perheen että yhteiskunnan kustannuksia.
Koska väestörekisterissä lapsella voi olla vain yksi kotisosoite, määräytyy esimerkiksi koulukyyti tämän osoitteen perusteella. Kuluja lisää myös esimerkiksi se, että lapsi tarvitsee molemmissa osoitteissa oman tilan.
Tämä aiheuttaa taloudellisia haasteita pienituloisissa perheissä. Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moringi on sitä mieltä, että sosiaaliturvauudistus voitaisiin päivittää monimuotoisille perheille sopivammaksi. Hän kertoo, että esimerkiksi asumistuessa voitaisiin huomioida vuoroasuva lapsi.
Lähteet:
STT Info: Vuoroasumisen yleistyminen vaatii muutoksia sosiaaliturvaan
Kommentoi