Sanotaan, että lapsi on terve, kun se leikkii ja että leikki on lapsen työtä. Jonkun työksi jää varmistaa, että lapsen “työnteko” onnistuu. Oulun Superparkissa tätä työtä tekee Selena Lempeä.
Kellon viisarin osoittaessa iltapäiväkahta suurimmalla osalla lapsista koulupäivä on päättynyt ja edessä ovat muut aktiviteetit. Kahdelta aukeavat myös Oulun Superparkin portit. Ensimmäiset asiakkaat saavat rannekkeet käteensä ja siirtyvät porteista sisäaktiviteettipuiston puolelle. Syksyisenä keskiviikkona ei alkuiltapäivästä asiakkaista ole vielä ruuhkaa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, ettei töitä riittäisi.
Superparkissa työskentelevä Selena Lempeä kysyy kollegaltaan, onko tämä ehtinyt jo lukea viestit työporukan ryhmästä. Superparkin tiloihin on sattunut viereisen yrityksen toimesta inhimillinen tuplabookkaus, jota täytyy ruveta selvittämään. Hallin sisällä lämpötila ei ole mitenkään korkealla, mutta Lempeää tilanne hieman hikoiluttaa. Liian pitkäksi aikaa hän ei silti kerkeä jäädä asiaa miettimään, sillä ulko-ovien edestä kuuluu kysymys “Voinko mä oottaa tuolla?” lapsen osoittaessa Superparkin pelihuonetta.
Lempeän vetämän kerhon alkuun on noin viisitoista minuuttia, ja lapsi on ensimmäinen paikalle saapunut. Kerhon idea on kerran viikossa tarjota Superparkin aktiviteetteja sellaisille kävijöille, jotka eivät välttämättä muuten pääsisi niistä nauttimaan.
Jaffapalloa vai polttopalloa?
Lempeä kerää kasaan lapset, joille on kerhossa tarjolla ohjattua toimintaa, tai myös vapaaehtoisesti vapaata toimintaa, mikäli he niin haluavat. Jokaisella kerhokerralla on ohjelmassa vähintään yksi ohjattu leikki aina tunnin lopuksi. Oulun puistossa lasten on mahdollista muun muassa pelata erilaisia pallopelejä, hyppiä trampoliineilla, tehdä temppuja airtrackilla, kiipeillä ja ajaa polkuautoilla.
Lempeän päästäessä lapset vapaan toiminnan pariin, lähtevät lapset ripeästi liikkeelle, sillä jokainen sekunti halutaan hyödyntää. Puiston äänimaisemaa värittävät nauru, kiljahdukset ja välillä lyhyet epäselvyyksien selvittelyt siitä, kenen vuoro oli pelata peliä seuraavaksi. Tunnin lopuksi Lempeä kysyy lapsilta, mitä he haluaisivat lopuksi leikkiä. Vastaus ei Lempeän mukaan yllätä, jaffapallo on lasten selkeä suosikki. Peli on vähän kuin polttopalloa, mutta siinä ei ole varsinaista voittajaa, ellei yksi pelaaja polta kaikkia muita pelaajia. Pelin toinen nimi onkin osuvasti kaikki polttaa kaikkia. Lempeä kertoo, että on yrittänyt ehdottaa lapsille myös omaa suosikkiaan perinteistä polttopalloa, mutta nämä ovat tehneet valintansa.
Kun kerho loppuu, Lempeä saa hyviä uutisia. Hänen kollegansa Tiitus Kärkkäinen on onnistunut selvittämään tuplabuukkauksen aiheuttamat haasteet. Molempien, Lempeän ja Kärkkäisen olemuksesta huokuu, että ongelmien ratkaiseminen ei ole heille kovinkaan haastavaa. Työnkuva vaatii kykyä toimia paineen alla ja tehdä nopeita ratkaisuja.
“Vielä vuoden jälkeenkin opin päivittäin jotain uutta. Jokainen päivä on erilainen” toteaa Lempeä ja Kärkkäinen komppaa. Hän näyttää A4-paperia, johon on koonnut ja avannut tilanteen, ja ratkaisun siihen. Hän kertoo luottavansa perinteiseen kaavaan enemmän, kuin Exceleihin.
Samalla Lempeä tekee sitä, mitä hänen koko työnsä oikeastaan pähkinänkuoressa on – hallitsee useaa asiaa samaan aikaan. Hän käy Kärkkäisen kanssa tilanteen vielä läpi, ja hoitaa samalla Superparkin somea. Hänen tehtäviinsä kuuluu tehdä tarvittavat postaukset eri kanaviin, jotta erinäiset infot tavoittavat asiakkaat. Kaikesta toiminnasta näkee, että Lempeä kuuluu sukupolveen, joka on syntynyt älypuhelin kädessä. Toiminnan sujuvuuteen vaikuttaa varmasti myös se, että tämän jälkeen on vuorossa päivän ensimmäinen hengähdyshetki eli ruokatauko.
Hyvää syntymäpäivää!
Suomen ensimmäinen Superpark avattiin Vuokattiin vuonna 2012 ja nykyään Superparkeja on kahdeksalla eri paikkakunnalla: Vuokatissa, Oulussa, Vantaalla, Turussa, Hyvinkäällä, Mikkelissä, Tahkolla ja Kalajoella. Olennainen osa konseptia on mahdollisuus järjestää kaverisynttärit sisäaktiviteettipuiston tiloissa. Päivä on edennyt jo alkuillan puolelle, kun ensimmäinen keskiviikon kolmesta synttäriporukasta saapuu paikalle.
Yksi juhlijoista on kaatunut pihalla juostessaan, ja Lempeä joutuu muuntautumaan terveydenhoitajan rooliin. Tämäkin on kuulema puistossa arkipäivää. “Millainen laastari laitetaan? Pokemon? Pokemon on hyvä, eikö vaan?” kysyy Lempeä lapselta ja saa vastaukseksi nyökkäyksen. Haavat on puhdistettu, laastarit laitettu paikalleen, ja lapsi ryntää innokkaana jatkamaan leikkejä. Lempeää veren näkeminen kuulema hieman puistattaa, mutta lapsen kanssa toimiessa siitä ei ollut tietoakaan.
Kun kaksi kolmesta synttäriporukasta on otettu vastaan, voimakkaan popkornin tuoksun keskellä kiireet eivät vieläkään lopu. Jokaiselle synttäriporukalle on varattu oma huone, jotka Lempeän ja kollegoiden täytyy olla siivoamassa saman tien varauksen päätyttyä, sillä aamulla hämmennystä aiheuttanut buukkaus vaikuttaa juuri kyseisiin huoneisiin ja alkaa jo saman päivän illasta. Huoneita on kolme, ja Lempeä kertoo, että viikonloppuisin huonevarauksia voi olla jopa yli kymmenen päivää kohti. Yksi huonevaraus kestää 45 minuuttia, ja sen jälkeen lapset jäävät puistoon joko kahdeksi tai neljäksi tunniksi riippuen ostetusta paketista.
“Huomio huomio! Niilo viettää tänään synttäreitään ja koko Superpark onnittelee! Tulisiko synttärisankari Niilo ja muut vieraat puiston vessojen eteen?” Lempeän kuulutus kaikuu puiston kaiuttimista. Niilolle tämä on ikimuistoinen päivä, jonka hän tulee muistamaan vielä pitkään. Lempeä on yksi niistä henkilöistä, joka mahdollistaa sen. Hänelle tämä on vain yksi työpäivä muiden joukossa.
Kommentoi