Vammaisen ihmisen seksuaalisuus ja sen tukeminen ovat vaikea aihe useille hoitotyötä tekeville. Tarpeet tiedostetaan, mutta niistä ei juurikaan puhuta. Terveyden- ja hyvinvointilaitos on laatinut toimintaohjelman, jonka mukaan seksuaaliterveyden kehittämiseen on puututtava hanakammin sekä kuntatasolla että kolmannella sektorilla. Seksuaalineuvojia koulutetaan nyt kunnissa ja laitoksissa enemmän kuin koskaan.
”Koulutus on keino päästä eroon asenteista ja ennakkoluuloista”, kertoo sairaanhoitaja Pirjo. Hän on kouluttautumassa seksuaalineuvojaksi työnantajan toiveesta. ”Seksuaalisuus on ihmisoikeus siinä missä muutkin.”
Sairaalamaailman seksi toteutuu vain kaunokirjallisuudessa
Kuvitellaanpa tilanne, jossa henkilö X joutuu onnettomuuteen. Hän saa iskun päähänsä ja vammautuu vaikeasti. Henkilö X muuttuu ulkoisesti eri näköiseksi kuin ennen, hänen liikkumisensa muuttuu ja hänen on vaikea tuottaa puhetta. Onko hän silti vielä sama ihminen kuin ennen onnettomuutta? Katoavatko inhimilliset tarpeet vammautumisen myötä?
”Me edelleenkin hoidamme potilaita niinä kakkoshuoneen lonkkina tai ikkunapetin aivovammapotilaina”, lähihoitajana työskentelevä Sanna kommentoi. Samoja ajatuksia jakaa sairaanhoitajana työskentelevä Marjo: ”Sairaalaan tullessa potilaan seksuaalisuus riisutaan identiteetin mukana. Päälle puetaan sairaalavaatteet, harva saa käyttää edes omia alusvaatteitaan.”
Sairaalassa potilaan tila on usein sellainen, että seksuaalisuus ja seksi eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Varsinkin, jos potilaan henki on vaarassa.
”Potilaille annetaan ohjausta ja neuvontaa oman seksuaalisuuden toteuttamiseen, jahka asia on ajankohtainen”, Marjo sanoo mutta toteaa, ettei hän ehkä pystyisi käytännössä ohjaamaan seksuaaliaktia. Eikä se hänen mielestään kuulu sairaalaympäristöön.
”Kotioloissa, kotihoidon asiakkaana tilanne on varmaan toinen.”
Kotioloissa jokaisella on lupa olla oma itsensä
Lähihoitajana työskentelevä Maria kertoo, että asiakkaiden tarpeet ovat yksilöllisiä ja niihin vastataan mahdollisuuksien mukaan.
”Jos joku apua haluaa, niin kyllä minä alulle autan.”
Tyypillisin seksiin liittyvä avustustilanne on henkilön avustaminen oikeaan asentoon tai seksuaaliterveysvälineen antaminen avustettavalle. Marialla on kokemusta sekä kotihoidossa että palveluasumisessa työskentelystä. Hän muistuttaa, etteivät vammaiset ole homogeenistä massaa, vaan joukko ihmisiä joilla on yksilölliset tarpeet.
”Vammaisella tarkoitetaan tosi monenlaisia ihmisiä. Jokaisella on yksilöllinen tarve läheisyyteen ja seksiin. Täytyy ammatillisesti miettiä, kuinka näihin tarpeisiin vastataan”, hän pohtii.
Maria kertoo, että moni apua tarvitseva ei uskalla pyytää hoitohenkilökunnan apua – eikä moni uskalla auttaa. Ensimmäiseen seksiin viittaavaan avunpyyntöön hän ei ollut osannut varautua millään tavalla. ”Ekalla kerralla säikähdin ja kysyin, että ootko ihan tosissas”, Maria muistelee.
Maria toteaa, että avoimella asenteella ja ammatillisuudella pääsee pitkälle. Hän kehottaa kollegoitaan sekä muita ihmisiä miettimään, keitä varten hoitajat työtään tekevät. Ennakkoluulot ja pelot hän heittäisi romukoppaan.
”Avustamista pelätään ihan turhaan. Ei kukaan ole koskaan pyytänyt vetämään käteen, vaan avustaminen on hienovaraisempaa. Asennon parantelua ja sen semmoista”, hän kertoo.
Hoitajien nimet ovat muutettu.
Kommentoi