Kun ääninäyttelijä Pertti Havas näki nimensä Ylen Eränkävijät-sarjan lopputeksteissä, valtasi hänet häkeltymisen tunne.
”Hämmennyin, kun sarjan alettua siitä tuli käsittämättömän suosittu. Useat palkinnot Kultainen Venla -gaalassa herättivät ajatuksen siitä, että aika moni ihminen on kuullut minun ääneni sarjan kautta, eikä sitä oikein pysty käsittämään.”
Havaksella on hyvin vahva musiikillinen tausta, sillä hän oli disko-coveryhtyeen Boney N:n toinen päävokalisti vuosien 1995–2000 aikana. Bänditoiminta vaikutti isosti siihen, että hän sai paikan myyvän tekstin kirjoittajana eli copywriterina oululaiseen Mainostoimisto Turbiiniryhmään 90-luvulla.
Havas työskenteli yrityksessä ensiksi käsikirjoittajana, ja yhteistyö Pasi Alatalon kanssa sai myös alkunsa samaisessa paikassa. Kaksikko on tehnyt töitä yhdessä jo kolmattakymmenettä vuotta. Vuonna 2001 työ tuotti tulosta, kun yritys osallistui radiomainoskilpailuun.
”Me saavutimme kilpailun jaetun toisen sijan. Kalaliike Hannu Kuhan mainos ylitti kynnyksen ja saavutimme palkinnon pienenä oululaisena mainostoimistona, isojen kilpailijoiden rinnalla. Tämä oli ensi potku kohti ammattilaisuraa tällä alalla”, Havas toteaa.
”Tyyli kävi Ylelle”
Kun mainosalan kilpailu kiihtyi vuonna 2004, Turbiiniryhmän äänipuoli lakkautettiin ja Havas siirtyi tekemään alan töitä oman toiminimen alla. Eteen tuli lukuisia elokuvien trailerien äänirooleja. Tehtyjen tuotantojen avulla taidot kehittyivät ja maine alkoi leviämään. Vuonna 2016 Havas sai tarjouksen Eränkävijöistä.
”Opettelin tätä roolia varten mahdollisimman neutraalin kertojan äänen. Tyyli kävi Ylelle ja nyt ollaan tekemässä jo sarjan kahdeksatta kautta.”
Metsästykseen ja kalastukseen keskittyvä Eränkävijät on palkittu kolme kertaa Venla-gaalassa. Vuonna 2018 sarja kruunattiin parhaan televisio-ohjelman Kultaisella Venlalla. Sarjaa on tehty myös kansainvälisille markkinoille.
Eränkävijät-projektin rinnalla on kulkenut myös useampia mainostuotantoja. Havaksen ääntä on esimerkiksi kuultu viimeiset yhdeksän vuotta elintarvikekauppa Lidlin mainoksissa viikoittain.
Äänellä leipä pöytään?
Ääninäyttelijän työn ohella Havas työllistää itseänsä kolmen oman yrityksen avulla. Pelkällä ääninäyttelemisellä Suomessa on vaikea elättää itseään. Kaikki ääninäyttelijät työskentelevät Havaksen mukaan melko samoissa hintaluokissa.
”Palkkiot määräytyvät median mukaan. Eroavaisuuksia on esimerkiksi paikallisen ja valtakunnallisen tuotannon hinnoittelussa. Lisäksi erikseen ovat verkkomainostukseen menevät spiikit, joissa on yleensä kertakorvaus, eikä esityskertoja pystytä kontrolloimaan toisin kuin esimerkiksi televisiomainoksissa.”
Suomessa ei ole erillistä ääninäyttelijän koulutusta. Havas uskoo, että suurin etu ääninäyttelijällä on henkilön äänen miellyttävyys. Lisäksi kyky selkeäkielisyyteen ja tyylikkääseen artikulointiin ovat ehdottomia vahvuuksia.
Havas kokee, että hänelle ei ole kehittynyt mitään varsinaista äänipankkia uransa aikana.
”Äänihuulien ja kurkunpään tekniikan avulla saadaan erilaisia hahmoja toteutettua. Oikeastaan mielikuvitus on vain rajana, mutta jos ei ole mielikuvitusta niin ei ole rajojakaan”, Havas täsmentää.
Havaksen unelmana olisi päästä kokeilemaan tulevaisuudessa rajojaan isossa animaatiotuotannossa.
”Useasti olen miettinyt, kun olen lasteni kanssa katsonut animaatioelokuvia, että olisi mahtavaa, jos pääsisi tekemään ihan erilaista roolia, väännellä naamaansa ja olla käytännössä äänen avulla joku toinen henkilö.”
”Minä olen vain ääni”
Havaksen mielestä on hyvä, että häntä ei yleisesti tunnisteta julkisella paikalla.
”Näin Venla-gaalassa useita suomalaisia tunnettuja näyttelijöitä, jotka tekevät näitä samoja töitä, mutta heille työ on paljon raskaampaa, kun kasvot ja ääni tunnetaan. Minä olen vain ääni.”
Toinen hieno puoli ääninäyttelemisessä on spiikkien toteuttaminen itsenäisesti, ajasta ja paikasta riippumatta.
”Minulla on käytännössä aina reissuissa mikkikalusto mukana. Auto on erittäin hyvä ympäristö äänittää, koska se on täysin kaiuton tila. Esimerkiksi elokuun lopulla olin Ruotsissa ja minun piti toteuttaa viikoittainen työni. Niin menin kaverini autoon ja liki kolmenkymmenen asteen lämmössä äänitin onnistuneen spiikin. Totesin sen jälkeen, että tätä voi tehdä käytännössä missä vain ja koska vain.”
Ala vaatii rohkeutta
Havas ei ole enää liian kriittinen omaa ääntään kohtaan. Tietynlainen kuvien kumartelu on myös hävinnyt iän myötä.
”Koen, että kokemuksen kautta olen ymmärtänyt sen, että se on vain ääni muiden joukossa. Rehellisesti pystyn sanomaan, että nykyään kykenen arvioimaan ääntäni objektiivisesti ja olemaan tyytyväinen lopputulokseen.”
Ääninäyttelijän urasta haaveilevalle Havas antaa neuvoksi rohkeuden.
”Ottamalla yhteyttä studioihin voi päästä antamaan ääninäytteen. Lisäksi omatoimisilla tuotannoilla kuten podcasteilla tai YouTuben kautta voi löytää tiensä alalle. Ei saa olla röyhkeä, mutta täytyy uskaltaa avata suunsa, muuten asioita ei saa vietyä eteenpäin”, Havas kiteyttää.
Pertti Havas
- 54-vuotias oululainen.
- Perheeseen kuulu puoliso, kolme lasta ja koira.
- Puhetyön ammattilainen, käsikirjoittaja, ohjaaja ja moniyrittäjä.
- Eränkävijät-tv-sarjan kertoja vuodesta 2016 lähtien.
- Disko-coveryhtye Boney N:n toinen päävokalisti 1995–2000.
Kommentoi