Loppuviikoksi luvassa epävakaata säätä

Ajokeli muuttuu loppuviikolla lumisateiden myötä heikoksi. Kuva: Pixabay

Sää muuttuu loppuviikolla epävakaammaksi ja lumisateiden takia heikkoon ajokeliin on syytä varautua, kerrotaan Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa. Länsirannikolle on odotettavissa vesisadetta torstai-iltapäivänä. Iltaa kohti sade muuttuu pohjoisessa lumeksi.

Myös maan etelä- ja keskiosissa sataa torstai-illan ja perjantaiyön aikana monin paikoin lunta. Tämän myötä ajokeli muuttuu monin paikoin huonoksi tai erittäin huonoksi, käy ilmi Ylen uutisesta.

Sää on vaihtelevaa koko loppuviikon: maan länsiosaan on ennustettu vesi-, räntä- ja lumisateita perjantai-illaksi. Lauantaina on enimmäkseen poutaista, mutta lumi- tai räntäkuuroja tulee paikoitellen. Sunnuntaina Suomeen on mahdollisesti saapumassa lisää lumisateita.

”Renkaidenvaihtoa pohtivien kannattaa seurata ennusteita tarkkaan, mikäli teillä meinaa liikkua loppuviikon aikana”, kehottaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen tiedotteessa.

Lähteet:

Ilmatieteenlaitos: Lumisateet heikentävät ajokeliä loppuviikosta

Yle: Lunta tulee etelässä saakka – ajokeli muuttuu jopa erittäin huonoksi

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*