Yle uutisoi Suomen Kirjasäätiön jakavan Finlandia-palkinnot kolmessa kategoriassa: kaunokirjallisuus, lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä tietokirjallisuus. Finlandiat jaetaan 26. marraskuuta Helsingissä.
Kaunokirjallisuuden Finlandia myönnetään suomalaisen romaanin kirjoittajalle, joka puhuttelee laajaa yleisöä teoksellaan. Valintalautakuntaan kuuluu Jonna Tapanainen, Sonja Autio, Eva Havo, Kalle Kinnunen, Pirjo Lonka ja Joose Siira. Palkinnon luovuttaa oululaissyntyinen oopperalaulaja sekä musiikin maisteri Helena Juntunen.
Kaunokirjallisuuden palkinnosta kilpailee Satu Erra: Rondo ja modulaatio- Runoista, Euroviisuista ja ymmärtämisestä, Sanni Isometsä: Katoamiskertomus, Jyrki Kiiskinen: Kolme päivää, kolme yötä, Heikki Kännö: Silmät, Rosa Liksom: Talo sekä Dess Terentjeva: Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää.
Teosten teemoina ovat tänä vuonna kuolema, isäsuhde sekä ulkopuolisuuden ja häpeän tunne.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoa on jaettu vuodesta 1984, tänä vuonna jo 43. kerran. Jokainen kolmesta kategorian voittajasta saa Finlandia-palkinnon lisäksi 30 000 euroa.
Lähde: Yksi näistä kuudesta Finlandia-ehdokkaasta voittaa 30 000 euroa

Kommentoi