Euroopan lentoliikenne täynnä pommiuhkia – myös Finnairin lentoja uhattu

Tapahtumien sidonnaisuutta ei olla pystytty todentamaan. Kuvan kone ei liity tapaukseen. Kuva: Pixabay

Eurooppalaisiin matkustajakoneisiin on kohdistunut laaja sarja pommiuhkauksia, kertoo Ilta-Sanomat. Viikon aikana on raportoitu yli kymmenestä uhkauksesta, joiden kohteena olevat lennot ovat saatettu hävittäjien avustuksella perille tai ohjattu uusille reiteille. Tutkituista koneista ei ole löydetty räjähteitä. Lentokenttä on myös suljettu turvatoimena.

Finnairin Rooman-lento saatettiin torstaina aamupäivällä kentälle Italian ilmavoimien avustuksella. Uhkauksen alkuperästä ei ole tietoa ja kone laskeutui normaalisti määränpäähänsä.

Pommiuhka kohdistui myös Jettimen operoimaan Finnairin lentoon Helsingistä Wieniin. Lento laskeutui normaalisti kohteeseen.

Viranomaiset ovat raportoineet uhkauksia ainakin Puolassa, Italiassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Ranskassa. Useita koneita on tutkittu ja ohjattu erityistoimiin turvallisuussyistä, mutta toistaiseksi uhkaukset ovat osoittautuneet perättömiksi. Viranomaiset selvittävät edelleen, ovatko eri puolilla Eurooppaa tehdyt uhkaukset yhteydessä toisiinsa.

Lähde:

Ilta-Sanomat, Pommiuhkien sarja Euroopan lentoliikenteessä

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*