
Pikaruokajätti Burger King perustaa uusia ravintoloita Suomeen, uutisoi Talouselämä. Seuraava ruokapaikka avataan Helsingin Kontulaan vielä tänä vuonna.
”Uusia ravintola-avauksia on tulossa toistakymmentä ensi vuoden aikana”, Burger King Suomen ketjujohtaja Mikko Mollberg kertoo Talouselämän haastattelussa.
Burger King on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju. Se on toiminut Suomessa nyt kolme vuotta.
Ouluun Burger King avattiin vuoden 2015 huhtikuussa, ja se oli kahdestoista ravintola maassa. Nyt Kontulan ostoskeskukseen avattava pikaruokapaikka on Suomen 26. Burger King.
Burger King toimi Suomessa 80-luvulla kahden ravintolan voimin ennen McDonald’sia ja Hesburgeria, mutta vielä silloin ne lopetettiin kannattamattomina.
Lähteet:
Talouselämä: Burger King avaa ravintolan taas uudessa paikassa… ja sitä seuraa toistakymmentä lisää
Kaleva: Burger King avaa ovensa Oulussa ensi tiistaina
HS: Burger King lopetti Suomessa kannattamattomana 1980-luvun alussa
Kommentoi