Kansanedustaja Kaisa Juuso kirjoittaa 18.4.2022 julkaistussa perussuomalaisten blogissa, että tuulivoimaloiden lapojen kulumisen seurauksena vuosien saatossa ympäristöön leviää suuria määriä myrkyllisiä mikromuovipäästöjä. Hän väittää, että varovasti arvioiden yhden tuulivoimalan lavoista tulee vuodessa keskimäärin 50 kilogrammaa mikromuovipäästöjä. Juuson mukaan Suomessa suunnitteilla olevat 6 268 tuulivoimalaa tuottaisivat 20 vuoden aikana noin 6,2 miljoonaa kiloa mikromuovipäästöjä.
Väitteissään hän tukeutuu yhdysvaltalaisen Wind watch –tuulivoimaa vastustavan ryhmän levittämään Leading Edge erosion and pollution from wind turbine blades -raporttiin, jossa arvioidaan norjalaisten tuulivoimaloiden mikromuovipäästöjä. Raportin arvioita perustellaan skotlantilaisen Strathclyden yliopiston tutkimukseen sateen aiheuttamasta eroosiosta tuulivoimaloiden lapojen kärjissä Irlannin ja Britannian alueella. Myös Suomen tuulivoimayhdistys on kirjoittanut aihetta sivuten mielipideosastolla Turun sanomissa jo 8.3.2022.
Alun perin norjaksi kirjoitettua raporttia levitettiin verkossa huhtikuussa 2021 norjalaisen tuulivoimaa vastustavan Motvind-yhdistyksen toimesta. Raportti herätti keskustelua toukokuussa 2021 muun muassa norjalaisen tuulivoimayhdistys Norwean vastineena ja Teknisk ukebladin verkkojutussa. Nyt raporttia nostetaan esille Suomessa.
Lähteenä käytettyä raporttia kritisoidaan
Norwea tarttuu vastineessaan raportissa esitettyyn väitteeseen, että tuulivoiman lapojen kuluminen olisi 41 000 prosenttia kovempaa kuin tuulivoimaloiden valmistaja Vestaksen ilmoittamat lukemat. He sanovat, että vuosittain yhdestä voimalasta kuluu keskimäärin noin 150 grammaa, joka on suurelta osalta pinnoitteita ja maalia. Lisäksi tuulivoimayhdistys ilmoittaa, että suojaavia kerroksia lisätään lapoihin vuosittain, jolloin eroosio ei pääse kuluttamaan lapojen rakenteita.
Teknisk ukebladin jutussa norjassa keskustelua herättäneen raportin perustana käytetyn skotlantilaisen Strathclyden yliopiston tutkimuksen yksi tekijöistä Margaret Stack kommentoi, että heidän tutkimuksensa perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä koko tuulivoimalan lavan kulumisesta. He keskittyivät tutkimuksessa lavan uloimpaan osaan, joka kulkee kovinta nopeutta. Loput siivestä kulkee hitaampaa nopeutta.
Skotlantilaisessa tutkimuksessa oletetaan, että lavat pyörisivät täyttä nopeutta tauotta vuoden ympäri ja suojaavat pinnoitteet ja maali olisivat kulununeet jo pois. Tällöin sade ja tuuli kuluttaisivat suoraan lavan rakenteita. Teknisk ukebladin mukaan Motvindin levittämän tutkimuksen on tehneet henkilöt eivät vastanneet heidän yhteydenottoihinsa, eikä Motvind ota vastuuta raportin sisällöstä.
Kuluminen on hyvin tapauskohtaista. Sade, rakeet, ilmansaasteet, hiekka, pöly, lämpötila, lavan muoto ja virtauksen kohtauskulma vaikuttavat kulumiseen, tuulivoimaloiden lapojen kulumiseen erikoistunut toimitusjohtaja Ville Koskela Wico inspection oy:stä kertoo. Myös hän huomauttaa merkittävästä erosta raportin ja Suomen sademäärissä.
Juuson lähteenä käyttämässään raportissa kansikuvassa oleva lapa on kulunut Koskelan mukaan jo laminaattiin saakka, johon imeytyvä kosteus nopeuttaa kulumista. Hän kertoo löytäneensä raportista nopeasti asiavirheitä ja ongelmia.
Tuulivoimaloiden lapoihin erikoistunut Koskela nostaa esille raportista saman seikan kuin Margaret Stack totesi Teknisk ukebladille: skotlantilaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin paljaan lasikuidun kulumista, eikä sen perusteella voida tehdä johtopäätöksiä tuulivoimaloiden lapojen kulumisesta käytännössä, koska pinnoitteet pienentävät ja jopa estävät kulumista. Lisäksi tutkimuksessa käytetty testikappale ei vastannut lavan muotoa, vaan sen terävät kulmat nopeuttivat kulumista.
– Ei vastannut minun kokemuksiani 12 vuoden ajalta tuulivoimaloiden siipien parissa, Koskela toteaa.
Raportissa puhutaan kärkinopeuksista 80–100 metriä sekunnissa, mutta Koskelan mukaan maalla toimivien voimaloiden kärkinopeudet rajoitetaan yleensä 75 metriin sekunnissa. Merellä toimivien voimaloiden kärkinopeudet voivat olla 80–100 metriä sekunnissa.
– Myös yli 140 metrin roottoreissa kärkinopeus ei ole enempää, vaan roottori pyörii hitaammalla kierrosnopeudella, hän lisää.
Koskela kritisoi raporttia yksinkertaistuksista, oletuksista sekä epätieteellisyydestä. Hänen mukaan arvion virheellisyys kasvaa entisestään oletuksesta, että tuulivoimala pyörisi jatkuvasti maksiminopeudella vuoden ympäri.
– Kun tehdään oletuksia ja yksinkertaistuksia jonossa, virheet kertautuvat ja tulokset voivat olla mitä vain.
Olosuhteet ja lapojen kuluminen käytännössä
Norwean lukemiin tukeutuu myös teknologian tutkimuskeskus VTT:n tuulivoimateknologian tutkimusryhmän johtaja Raul Prieto.
– Lukemien perusteella voidaan arvioida vuoden 2021 tuulivoimaloiden lapojen materiaalipäästöt, hän kertoo sähköpostilla.
Vuoden 2021 lopussa Suomessa oli 962 tuulivoimalaa. Norwean lukemien avulla, 150 grammaa vuodessa, laskien vuoden 2021 tuulivoimaloiden lapojen materiaalipäästöt kulumisen seurauksena olisivat olleet Suomessa 144,3 kilogrammaa. Juuson väittämän, 50 kilogrammaa vuodessa, mukaan laskettuna vuoden 2021 lopussa materiaalipäästöt olisivat olleet 48 100 kilogrammaa.
Juuson lähteenä käyttämän raportin laskelmissa sademäärä on 2 500 millimetriä vuodessa. Laskelmilla arvioidaan yhden tuulivoimalan mikromuovipäästöjen olevan 62 kilogrammaa vuodessa. Suomessa ilmatieteenlaitos on tilastoinut vuosittaisia sademääriä vuodesta 1900 lähtien.
Ennätys, 1 242 millimetriä, on mitattu Puolangan Paljakassa vuonna 2015. Tarkasteluaikana 1991–2020 vain murto-osassa maasta keskimääräinen sademäärä oli yli 700 millimetriä vuodessa. Suurin osa käytössä olevasta ja suunnitellusta tuulivoimasta on sijoitettuna alueille, jossa keskimääräisesti sademäärä on alle 700 millimetriä vuodessa.
Tuulivoimaloiden lapojen kulumiseen erikoistunut Koskela toteaa, että Suomessa tuulivoimakanta on uutta, koska tuulivoimaa on ryhdytty rakentamaan suhteellisen myöhään.
Jos tuulivoimalan lapoja ei huolleta, materiaalia kuluu enemmän. Koskelan mukaan kuluminen tapahtuu lapojen kärkialueella ja painottuu voimakkaimmin viimeiseen metriin.
– Suojakalvon alla on maalipinta, tasoite, gelcoat ja vasta sen alla epoksilaminaatti. Kuvassa kaikki kerrokset ovat edelleen ehjiä, Koskela lisää.
Johtopäätökset
Kansanedustaja Kaisa Juuson (ps.) blogikirjoituksen väitteiden lähteenä käytetyn raportin arviot ovat virheellisiä ja perusoletukset yksinkertaistettuja. Arviot perustetaan tutkimukselle, jossa sateen kulutusta on tutkittu pinnoittamattomalle materiaalille äärimmäisissä olosuhteissa ja tauottomassa käytössä, mille tuulivoimalat eivät käytännössä altistu. Yksi tutkimuksen tekijä on kommentoinut, että heidän tuloksiaan ei voi soveltaa raportissa käytetyllä tavalla.
Suomen keskimääräiset vuotuiset sademäärät ovat alle kolmasosa, noin 28 prosenttia, ja ääriolosuhteissa noin puolet, 49,7 prosenttia, raportin arvioissa käytetystä sademäärästä.
Kuluminen on tapauskohtaista, mutta yleisesti ottaen Suomessa kuluminen on pinnallista: satoja grammoja vuodessa. Juuson väite – tuulivoimalan lavat tuottavat keskimäärin 50 kilogrammaa mikromuovipäästöjä vuodessa – ei pidä paikkaansa.
Nice
Mitähän se maali mahtaa olla jos siitä ei aiheudu mikromuovipäästöjä? Samaten ne suojakalvot on muovia, jonka repeytyneet kappaleet päätyvät luontoon jauhautumaan yhä pienemmiksi kappaleiksi. Varsinainen ongelma on luultavasti kuitenkin ”huolto”. Todennäköisesti se aloitetaan hiomalla vaha maali pois tai vähintäänkin karhennetaan pinta, jolloin hiomapöly leviää luontoon.
Nämä on tietysti lillukan varsia kokonais ongelmissa, mutta tämä tuulivoiman paapominen ja ongelmien kieltäminen alkaa tympiä ja sama jatkuu aurinkosähkön kanssa. Tuhansien hehtaarien maankäytön muutokset kuitataan mitättöminä, eikä kummankaan sijoittaminen kulutuksen lähelle kiinnosta ketään.