Annetaan sisäisen kellon häiriintyä rauhassa 

Marraskuu on monille vuoden odotetuin kuukausi. Harmaa sää, pimeys ja loskassa kastuvat kengät saavat paatuneimmankin kulkijan hymyilemään. Kuva: Pixabay

Marraskuu on eittämättä vuoden kauneinta aikaa. Ikkunasta ulos katsellessa voi nähdä harmaata silmänkantamattomiin. Kunhan ei käännä katsetta liikaa sivulle, jossa näkyvät naapurin räikeät kausivalot. Kauhea väriloiste polttaa verkkokalvoille tuntienkin päästä silmissä vilkkuvat läiskät. Sisäisen kellon tulisi antaa häiriintyä rauhassa, eikä sotkea luonnonvalon vähentynyttä määrää keinotekoisilla valoilla.

Itse en ole kausivaloihin sortunut. Suomalainen tarpoo mieluummin pimeässä alkukantaisiin vaistoihin luottaen. Mitä pimeämpää sen parempi. Ympäristön harmaus saa mielenkin harmaantumaan. Kutsun tätä jatkuvaa väsymyksen ja saamattomuuden tilaa mielen lepotilaksi, mutta olen kuullut joidenkin tietämättömien kutsuneen sitä virheellisesti kaamosmasennukseksi.  Kausivalojen myynnin lisäksi makeisten myynti kasvaa aina vuoden loppua kohti, mutta heijastimia ei ostaa kukaan.  

Suomalaisten väitetään olevan syksyisin melko masentunutta kansaa. Mielestäni loskaa ja vesilätäköitä hyppelehtien väistelevät kanssakulkijat näyttävät enemmänkin hilpeiltä kuin masentuneilta. Nilkkoihin asti ulottuvat loskakasat saavat paatuneimmankin kulkijan suupielet kohoamaan kohti korvia. Johan tätä on odotettukin.  

Ulos lähtiessä päällä on lähes sadan prosentin varmuudella vääränlaiset vaatteet. Eteisessä voi arpoa jatkuvan flunssakierteen ja hikisten kainaloiden välillä loputtomiin. Parempi siis pysytellä sisällä kuin ottaa riskiä ulos menemisessä. Pieleen se menee kuitenkin. Joskus joku erehtyy lähtemään ulkomaille kesken pimeimmän kuukauden. Sitä katsotaan kieroon ja pitkään, sillä kuka hullu lähtisi aurinkorannoille loikoilemaan, kun voi kävellä jääkylmässä tihkusateessa, astua koirankakkaan pimeässä ja tuntea loputonta väsymystä päivästä toiseen. Kehtaavat vielä tunkea somen täyteen ärsyttäviä rantakuvia. 

Marraskuussa ei voi välttyä joka tuutista tunkevista vitamiinimainoksista. Jokainen arvonsa tunteva suomalainen jättää nuo propagandanomaiset vitamiinimainokset kuitenkin huomiotta ja kulkee selkä suorana läpi harmauden sisulla ja sinnikkyydellä. Ennenkin on pärjätty ilman kaiken maailman B- ja Ö-vitamiineja, niin pärjätään sitä nytkin! 

Onneksi kohta on sentään jo joulu, ja saa aloittaa stressaamisen ihan luvan kanssa. Jouluna kaiken voi helposti kääriä stressin piikkiin. Kukaan ei kysele myöhästymisien tai unohtuneiden lupausten perään. Kun stressaa tarpeeksi ei siis oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään, ja se on ihan ok. Helppoa eikö?

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*