Pikkupojan haaveet. (Kuva: Suvi Rissanen)Lapsena Marko Ojalle oli selvää mikä hänestä tulee isona.
”Pikkupoikana minulla oli yksi ja ainut unelma-ammatti. Isona halusin ehdottomasti tulla poliisiksi!”
Mielenkiinnon kohteet laajenivat yläasteella.
”Historiakin kiinnosti todella. Lisäksi sotilasura tuntui kiehtovalta.”
Lukioon hän meni, koska arveli sen olevan joka tapauksessa hyödyllinen jatko-opintoja ajatellen.
Välivuosia ja etsimistä
Tuore ylioppilas ei kuitenkaan päässyt suoraan jatkamaan opintojaan.
”Hain lukemaan historiaa, lukematta pääsykokeisiin.”
Myöhemmin hän haki myös poliisikouluun, mutta ovien avautuminen jäi muutaman pisteen päähän. Lukion jälkeen seurasi kaiken kaikkiaan kolme välivuotta.
”Se oli sellaista etsimistä”, kuvailee Oja välivuosiaan.
Aika kului tekemällä pätkätöitä puusepänliikkeessä ja lehtimyyjänä.
Välivuosien jälkeen ovet Tampereen poliisikouluun lopulta avautuivat. Opiskelut sujuivat kaikin puolin hyvin.
”Ajattelin että ihan kiva homma, mutta syvällä sydämessä kyti ajatus siitä, että haluan elämässäni kokea vielä jotakin muuta ja opiskellakin. En osannut ajatella niin, että tässä sitä nyt ollaan loppuelämä; seuraavat 30 vuotta”, Oja naurahtaa.
Hän valmistui poliisiksi kahdessa vuodessa kiitettävin arvosanoin. Työelämä alkoi Oulussa saman tie.
Uudelle uralle
Aiempi mielenkiinto lisäopintoja kohtaan kyti ajatuksissa. Mielessä pyöri niin historia kuin lakiopinnot. Oltuaan työelämässä toista vuotta hän haki ja pääsi opiskelemaan pääaineenaan historiaa Oulun yliopistoon. Työelämää hän ei silti jättänyt.
”Suoritin heti aluksi mahdollisimman paljon sellaisia kursseja, jotka pystyin tekemään itsenäisesti ilman läsnäoloa töiden ohessa.”
Neljän vuoden jälkeen hän jättäytyi kokopäiväiseksi opiskelijaksi.
”Auskultointia en voinut enää suorittaa työn ohessa, myös gradun tekeminen vaati kokoaikaista keskittymistä.”
Kahden vuoden päästä 2007 hän valmistui historian opettajaksi. Siitä asti Oja on saanut työskennellä historian ja yhteiskuntaopin opettajana.
”Mikään ei varsinaisesti katkaissut kamelin selkää, mutta jos en olisi uskaltanut tehdä alanvaihtoa, olisi kyynisyys saattanut vallata mieleni poliisin ammatissa. Ajan myötä näkökulma elämän todellisuuteen työn kautta olisi ollut suppea, synkkäkin”, hän toteaa.
Viiden vuoden työkokemus poliisina ei myöskään mennyt hukkaan.
”Olen voinut käyttää siellä oppimiani taitoja nykyisessä työssäni: ryhmänhallintataitoja, vuorovaikutustaitoja, auktoriteetin hallintaa opettajana”, hän luettelee.
Oikeusjärjestelmän ja rikosoikeudellisen lainsäädännön tuntemus käytännössä on ollut hyvä pohja myös yhteiskuntaopin tunneille.
”Kutsumusammatissa olen, voin sanoa rehellisesti! Tuntuu omalta jutulta. En vaihtaisi mihinkään.”
Alanvaihto aikuisiällä yleistä
Vuonna 2017 Sitra halusi selvittää laajalla tutkimuksella, mitkä tekijät vaikuttavat alanvaihtoon aikuisiällä. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n kanssa.
Yli puolet tutkimukseen osallistuneista oli opiskellut työuransa aikana uuden ammatin tai tutkinnon. Tutkimus selvitti myös sitä, mitkä tekijät johtivat alan vaihtoon.
Alanvaihdon taustalla olivat usein terveydelliset syyt tai tieto siitä, että työt eivät välttämättä tule jatkumaan. Taustalta löytyi suuri joukko myös muita motiiveja. Näitä olivat harrastukset, ammattihaaveet ja muut kiinnostuksen kohteet. Lisäksi jo olemassa olevaa osaamista haluttiin soveltaa uudelleen.
Ammatinvaihtoon aikuisena liittyi monenlaisia käytännön haasteita.
Vaivan näkeminen kuitenkin kannatti, sillä ihmiset olivat usein tyytyväisiä alanvaihtoonsa. Uuden oppiminen toi uusia onnistumisen kokemuksia ja siirtyminen mielekkäämpään työhön.
Opinnoista vauhtia uusiin urapolkuihin olivat hakeneet etenkin yli kymmenen vuotta työelämässä olleet tai useita työttömyysjaksoja kohdanneet.
Lähteet:
SAK: Alan vaihto aikuisiällä suosittua muta työlästä
Sitra: Työelämätutkimus 2017. Yli puolet suomalaisista vaihtanut ammattia tai alaa
Kommentoi