Vaala ja Muhos ovat vastaanottaneet yhteensä 2,63 miljoonaa euroa Googlelta energiahankkeita varten. Muhoksella asennetaan kattoaurinkopaneeleita sekä mahdollisia akkuenergiavarastojärjestelmiä lahjoitusrahoilla. Muhoksen hankkeet ovat kuitenkin herättäneet kohua, sillä datakeskuksen työmaa-alueella ehdittiin hakata metsää yli 300 hehtaaria ennen ympäristövaikutusten arviointia, uutisoi asiasta Yle.
Kestävän liiketoiminnan kysymyksiin perehtynyt yliopistolehtori Anna Hannula Tampereen yliopistosta tuo esille, mitä uhkia yksityisen yrityksen ottama rooli voi tuoda. Hannula mainitsee riskeistä demokraattiselle päätöksen teolle ja tasa-arvolle, kun yhdelle toimijalle tulee taloudellinen valta ja mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon.
Myös poliisi on aloittanut rikostutkinnan Muhoksen datakeskustyömaalla. Poliisin mukaan tarkemmat rikosnimikkeet tulevat esiin rikostutkinnan aikana, mutta tällä hetkellä asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä ympäristön turmeleminen. Google vastasi asiaan lyhyesti: Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Yle: Poliisi on aloittanut rikostutkinnan Googlen toimista Muhoksen datakeskustyömaalla, Google lahjoittaa miljoonia Muhoksen ja Vaalan datakeskuskunnilleen

Kommentoi