Ongelmapelaajia on Suomessa yli satatuhatta. Yksi heistä on Tapio, jonka peliongelma kesti kolmekymmentä vuotta. Varhaisteininä Tapio kokeili hedelmäpeliä. Tapio voitti.
”Huumaava tunne, jonka halusi kokea uudestaan. Siitä se lähti. Sen fiiliksen tavoittelua kerta toisensa jälkeen. Kolmekymmentä vuotta seilasin elämässä eteenpäin.”
Pitkäkestoinen ongelma vaikutti niin ihmissuhteisiin, kaverisuhteisiin, perhe-elämään kuin omaan identiteettiinkin. Peliongelma muokkasi Tapiosta omanlaisensa ihmisen.
”Lainasin kavereilta rahaa ja jätin ne maksamatta. Takaisinmaksua ei pitänyt niin tärkeänä. Monta kaverisuhdetta rikkoontui matkan varrella epärehellisyyden takia. En ollut luotettava kaveri.”
Satoja lopettamispäätöksiä
Tapio ei osaa arvioida pelaamaansa summaa tarkasti. Ison omakotitalon verran ainakin. Pelaamisesta tuli Tapiolle jonkinlainen automaatio, jota ei aina edes oikein tiedostanut. Pelikoneelle saattoi unohtua kerralla pariksi tunniksi.
”Ehkä se oli jonkinlaista pakenemista jostain.”
Rikollisin keinoin Tapio ei pelirahojaan hankkinut, palkkarahat sen sijaan päätyivät pelikoneen nieluun. Miehellä riitti myös rakastavia läheisiä, jotka pelastivat tämän rahavaikeuksista kerta toisensa jälkeen.
”Nykyään ihmisillä on pikavipit ja tällaiset, ja he pelaavat itsensä nopeasti ongelmiin. Minä pelasin palkkarahat. Oikeastaan minulla oli peliongelma vain silloin, kun minulla oli rahaa.”
Tapio päätti lopettaa pelaamisen joka kerta hävittyään rahansa. Pelaamisesta hän ei kuitenkaan päässyt irti. Sama kuvio toistui satoja kertoja. Toistuvia lopettamispäätöksiä mies vertaa itsepetokseen. Yksin mies ei lopettamisessa onnistunut.
”Isoin juttu oli se, kun lähti hakemaan apua. Hoidon ja avun kautta tuli ymmärrys omasta tilanteesta, riippuvuudesta ja sairaudesta. Jälkikäteen olen miettinyt, että lopettaminen oli oikeastaan aika helppoa.”
Pelaamista ei nähdä ongelmana
Tapio pääsi irti pelaamisesta neljä vuotta sitten. Ongelmistaan mies syyttää vain itseään. Suomen ilmapiirin Tapio näkee pelipositiivisena. Pelaamista ei välttämättä nähdä ongelmana, käytetäänhän tuototkin yhteiseen hyvään.
”Rahapelien tuotto on Suomessa 1,8 miljardia vuodessa, minkä ihmiset maksavat tavallaan vapaaehtoisena verona. Jos pääministeri vaatisi saman verran lisää veroja, täällä syntyisi kapina!”
Tapio laskeskelee ongelman koskevan 900 000 suomalaista, jos jokaisella peliongelmaisella ajatellaan olevan keskimäärin seitsemän läheistä. Puolet rahapelien tuotosta tulee eniten pelaavalta viideltä prosentilta.
”Tuotot menevät varmasti hyvään tarkoitukseen, mutta sillä viidellä prosentilla ei välttämättä olisi varaa hyväntekeväisyyteen. Se on se kansanosa, jolla ei ole siihen oikeasti varaa.”
Kommentoi