Mielikarkki ja Petola syntyivät oululaisen jamikulttuurin keskellä

Helena Kesti säveltää ja sanoittaa. Kuva: Rissanen Suvi

Oululaisissa jameissa pyöriessään Madetojan musiikkilukion kasvatit Helena Kesti ja Riina Tauriainen päättivät perustaa Mielikarkin.

Ajateltiin, että  mekin haluamme tehdä tuollaista. Aloimme ensin vain soittaa ja laulaa  kahdestaan. Jameissa käyminen oli aika iso juttu. Aloitettiin PSK-kaupunni-baarin jameissa. Iltoja veti tuolloin Janne Aslak Räsänen. Aloimme siellä esittämään omia biisejä. Jossakin vaiheessa meille alkoi tulla omaa keikkaa jonkun verran. Siitä se lähti”, kertoo Helena Kesti.

Rumpaliksi alusta alkaen vakiintui Janne Kiiveri, muiden soittajien osalta porukka vaihtui useampaan otteeseen. Lopullisen muotonsa bändi sai vuonna 2015. Alusta alkaen Helena Kesti toimi  biisien sanoittajana ja säveltäjänä. Hänen lisäkseen biisejä tekee nykyisin kitaristi Tomi Terho. Vakituiseksi treenipaikaksi muodostui bändikämppä Tukikohdassa, Välivainiolla. Viime vuodesta lähtien Mielikarkki on viettänyt hiljaiseloa Riinan lähtiessä opiskelemaan toiselle puolelle Suomea.

 ”Jamikulttuuri on kuitenkin edelleen hyvien tärkeä osa Mielikarkkia. Säännöllisesti on käyty varsinkin Tomin kanssa soittamassa. Tosiaan aika monet bändit Oulussa nivoutuvat tuon jamikulttuurin ympärille. Ne ovat  tilanteita, joissa tutustutaan toisiin muusikoihin ja päästään soittamaan.”

Iltoihin kuuluu, että baari tarjoaa soittimet ja kolmesta biisistä saa palkaksi drinkkilipun. Baarit ilmoittelevat openstage-illoista sivuillaan, ja viidakkorumpu hoitaa loput tiedotuksesta. (Kuuntele lisää oululaisesta jamikulttuurista: https://soundcloud.com/fifi-li/dokumentti_helena_kesti_sunnuntaisessiot)

Korona-aika hiljensi tahtia

Samalla treenikämpällä vuodesta 2015  on harjoitellut myös Petola, jossa Helena Kesti on mukana sanoittajana ja laulajana.  Päävastuu säveltämisestä on Ville Hämäläisellä. Korona-ajan alkaessa viikoittainen treenaaminen meni jäihin.

”Kolmeen kuukauteen ei  soitettu. Se tuntui ihan kauhealta! Sitä kun on tottunut sellaiseen bänditouhuiluun, että aina pääsee soittamaan ja laulamaan. Tuntui kurjalta, kun ei voinut nähdä ketään. Eilen päästiin pitkän tauon jälkeen harjoittelemaan”, Kesti sanoo helpottuneena.

Esiintyminen Tukikohdan viisivuotisjuhlissa peruuntui. Yhteisiä äänityksiä oli meneillään, mutta  ne jäivät kesken. Yksi viikko ehdittiin viettää tiiviisti biisejä hioen.

”Meillä  oli ennen korona-aikaa mukava viikko, nauhoitettiin biisejä mökillä. Mutta nyt ne ovat sellaisessa demovaiheessa, kun projekti katkesi. Odottelemme nyt, että korona vähän tasaantuisi. Sen jälkeen haluaisimme julkaista ainakin kahdeksan biisiä.” 

Fyysistä levyä Petolalla ei ole tarkoitus tehdä, koska se maksaa. Ilmaiset jakopalvelut  ovat kuitenkin mullistaneet musiikin julkaisemisen. Indie -musiikki pääsee isojen tuottajien katveesta aiempaa helpommin kuulijoiden korville, hyvänä esimerkkinä Kesti mainitsee Bandcampin.

Sanat ja sävelet syntyvät hetkissä

Inspiraatio uuteen lauluun syntyy hetkistä. Musiikin tekeminen on itseilmaisun kanava, hyvinä ja huonoina hetkinä.

”Laulu voi syntyä, kun on mieli maassa ja ahdistaa tai on ylivirittynyt olo. Joskus laulu syntyy, kun on kokenut suuria juttuja. Aina sen ei  tarvitse edes olla mitään henkilökohtaista. Katsot vaikka jonkun elokuvan, niin sitten se inspiroi.

Ensin löytyvät sanat, sitten sävelet.  Musiikin tekeminen on aina subjektiivista. Aina löytyy kuitenkin jotakin uusia osa-alueita, joita voi yhdistellä loputtomasti.  Lopullinen biisi on fuusio.  Musiikin tekeminen antaa Kestille paljon.  Kestin mukaan kaikkein antoisinta on, jos joku muukin löytää siitä jotakin, joka koskettaa.

”Se on hirveen ihanaa ja se tuntuu mukavalta. Kun ja jos olet suurin piirtein vuodattanut sydänveresi siihen biisiin. Se on myös jännittävää, miten eri ihmiset voivat tulkita saman biisin niin eri tavalla. ”

Kestin sanoituksista saattaa tulla mieleen Maustetytöt. Kestille tytöt ovat tuttuja yhteisistä jameista. Yhteinen keikkakin on tullut koettua, silloin kun Maustetytöt oli vielä Kaneli.

Omat biisit syntyvät kitaraa tai pianoa ja midiä apuna käyttäen. Kesti sanoo soittavansa niitä sen verran, että säveltäminen onnistuu. Lopullisen muotonsa biisit saavat yhteisissä treeneissä. Mielikarkin ja Petolan keikoilla hän keskittyy vain laulamiseen. Musiikkilukion jälkeen audiovisuaalista kokemusta Kestille on lisäksi tullut media-assistentin opinnoissa. Toissa vuonna taasen suuri osa talvesta kului Torniossa, Pop ja Jazz Konservatoriossa musiikkialan opintoja tehden.

Tykkäsin tosi paljon. Haluaisin opiskella vielä lisää musiikkia, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Musiikin tekemisessä ei koskaan voi olla valmis.”

Musiikillisista esikuvista hän nimeää muutaman: Kate Bush, Leevi and the Leavings ja Noitalinna Huraa!

”En uskalla edes ajatella, että yltäisin niiden tasolle. Ja niin sitten on tietenkin Paula Vesala.”

Uusia tulkintoja ja tulevaisuutta

Kuulijat ovat verranneet Mielikarkin esiintymistä protestilaulajiin erityisesti paatoksellisen laulutyylin vuoksi. Palaute Kestin laulamisesta on ollut mielipiteitä jakavaa. Toisaalta moni on tullut sanomaan, että he kuulostavat siltä ja siltä bändiltä. Myöhemmin syntyneessä Petolassa  Kesti on antanut itselleen luvan toisenlaiseen tulkintaan.

”Olen Petolassa saanut harjoitella sitä, että aina ei tarvitse laulaa niin paatoksellisesti, vaan voi laulaa eri tyyleillä, voi kuiskailla.” 

Muutama vuosi sitten Kesti alkoi tehdä konemusiikkia omaksi ilokseen. Siinä kehittyminen tuntuu myös innostavalta.

 ”Ne ovat vielä hirveän kuuloisia kokeiluja, koska en osaa miksata. Minulla on sellainen sota-ajan tietokone, jolla teen taustat”, hän naurahtaa.

Molempien bändien keikkailu on tähän asti keskittynyt Oulun alueelle. Kuulijoiden löytymiseen muualta hän ei usko.

”Se olisi sellaista, että aloitteleva tuntematon bändi roudaa kamoja kolmelta aamuyöllä toiselle puolelle Suomea jälkeen keikan, jonne kukaan ei tullut. Se on rankkaa ja raadollista.”

 Stadionkeikoista ei haaveilla, vaan pieni tuntematon bändi tekee musiikkia kaikkein eniten itselleen. Tulevat keikkapaikat Oulussa ovat vielä hämärän peitossa korona-ajan vuoksi.

”Mielestäni kuka tahansa voi kirjoittaa ja säveltää biisejä. Se ei ole mitään salatiedettä.  Ja minun mielestäni se on hirveän terapeuttista ja kannattavaa, ja siksi itsekin sitä teen.”

Kuuntele Petolan musiikkia:

Kaikki tiet https://www.youtube.com/watch?v=RTIylQNE0UY

Teetä ja Sympatiaa https://www.youtube.com/watch?v=gMv56XbWlTg

 Hylätyt https://www.youtube.com/watch?v=Ft_Ghd_yQYo

Kuuntele Mielikarkin musiikkia:

Hieroglyfit https://www.youtube.com/watch?v=0lnjaOogD_k

Synapseja särkee https://www.youtube.com/watch?v=SO9c9PaWLZg

Mielikarkissa vaikuttavat:

Helena Kesti: laulu, sävellys/sanoitus

Janne Kiiveri: rummut 

Tomi Terho: kitara, sävellys/sanoitus.

Mirja Mustapirtti: kitara

Aleksi Kalliokoski: basso 

Annukka Loukola: laulu

Petolassa vaikuttavat:

Helena Kesti: laulu, sanoitus

Ville Hämäläinen: kitara, sävellys

Bändin muut jäsenet mukana tilanteen mukaan.

Yhteistyössä Mielikarkin kanssa.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*