Umpihankifutiksen maailmanmestaruudesta mittelöitiin Ukkohallassa 17:nnen kerran. Helmikuun alussa järjestetyn turnauksen väriläiskänä nähtiin FC Hellät Pakarat, joka osallistui tapahtumaan jo kymmenettä kertaa.
Vihtarinteellä sijaitsevassa mökissä päivä potkaistaan käyntiin monipuolisella aamupalalla. Pitkällä, keittiön halkaisevalla pirttipöydällä pötköttävät sopusoinnussa puurolautaset, kananmunat, vihanneksilla päällystetyt voileivät, pino olut- ja lonkerotölkkejä sekä iso pullollinen minttuviinaa. Umpihankifutiksen konkarijoukkue FC Hellät Pakarat on aloittanut valmistautumisen päivän koitokseen.
Pelistrategioiden hiomisen sijaan joukkue keskittyy hyvän yhteishengen luomiseen sekä päivän peliasujen valitsemiseen. Joukkueen puvustus ei ole käytännöllisimmästä päästä: sinisiin Ikean kasseihin on sullottu valtava määrä 80- ja 90-lukua henkiviä ulkoiluvaatteita ja asusteita. Vilkaisu pakkasmittariin saa sheivatut ihokarvat nousemaan pystyyn: kirjavan kevyttoppahaalarin alle on pakko vetää vielä parit paksummat kalsarit. Pipojen neonväriset tupsut heiluvat iloisesti, kun mökin ovi sulkeutuu, ja kasa naisia valuu ryppäänä kohti Syväjärven jäällä sijaitsevia pelikenttiä.
Happi loppuu
Tapahtumapaikalla on aamuyhdeksän jälkeen yllättävän vähän ihmisiä. Musiikki soi vielä varovaisen hiljaisesti, ja Hellien Pakaroiden tunnusbiisi kimpoilee kuorolaulettuna komeasti vastarannalle asti: ” Ei mikään oo niin ihanaa, kuin koskea Hellää Pakaraa, laalalalalalaa…”. Vastustajajoukkuetta hymyilyttää.
Kentällä on vielä koskematon, puoleen sääreen asti ulottuva umpihanki, kun pakarat kirmaavat innokkaina pelipaikoille. Ensimmäinen vaihto on raskas. Vajaa 20 asteen pakkanen ja riipivän navakka pohjoistuuli repivät keuhkoja, ja reidet vinkuvat maitohapoilla jo parinkymmenen sekunnin tarpomisen jälkeen. Kentän laidalle palatessa hengästyttää, pulssi hakkaa vimmattua rytmiä. On pakko hengittää kaulaliinan läpi. Ensimmäinen peli hävitään komeasti 0-4, ja Hellien Pakaroiden tavoite kirkastuu hyvää vauhtia.
Toisen pelin aikana juokseminen on vaikeaa; varpaat tuntuvat paksuista villasukista huolimatta olevan kohta kuoliossa. Pelaamiseen alkaa kuitenkin tulla jonkinlaista rutiinia ja peli hävitään ainoastaan yhdellä maalilla. Ennen kolmatta matsia joukkue ehtii käydä lämmittelemässä sisätiloissa, samalla nautitaan eväitä, ja joku neuvoo laittamaan villasukat paljasta ihoa vasten. Tauon aikana muistellaan joukkueen historiaa: ”FC Hellät Pakarat pelasi ensimmäisen turnauksensa nimellä FC Ellit. Seuraavana vuonna nimi muutettiin, ja turnaus pelattiin 42 asteen pakkasessa”, joukkueessa pitkään vaikuttanut Heidi Syrjälä kertoo.
Sopupelejä ja yllättäviä maaleja
Kolmannessa pelissä vastaan tulee edellisvuosilta tuttu joukkue, ja ilmassa on hymynkareista sopupelin tuntua. Vastustajat eivät yrityksestä huolimatta päästä läpi sovittua maalia – peli päättyy Lahen Stolien eduksi 0-3. Stolit kuitenkin palkitsevat joukkueen parhaan pelaajan Tiia Koskelon pienellä Stolishnaja-pullolla ylärimaan osuneesta pallosta. ”Teidän kanssanne on aina niin kiva pelata”, joku Stoleista huikkaa pelin jälkeen. Neljäs peli on rankka: vastustaja on tosissaan maailmanmestaruuden perässä ja peliotteet ovat sen mukaiset. Takkiin tulee 3-0.
Jäljellä on vielä kaksi ottelua. Tuuli on laantunut ja taivaalle kiivennyt aurinko lämmittää punaiseksi kohmettuneita poskia. Musiikki soi jo huomattavasti isommalla, ja Shakiran kesää henkivä Waka Waka-hitti houkuttelee ottamaan tanssiaskeleita kentän laidalla. Viidennessä pelissä vastassa on jälleen tuttu joukkue, ja tällä kertaa sopupelineuvottelut tuottavat tulosta: Hellät Pakarat tekee turnauksen ensimmäisen maalin! Puoliajan jälkeen joukkueet valmistautuvat hihitellen yllättämään pelin vakavailmeisen tuomarin. Kun maalivahdit ovat asettuneet asemiinsa maalitolppien väliin, Hellien Pakaroiden joukosta kuuluu Henna Kaarlelan ääni: ”Lumienkeliiiiii!!!”. Molemmat joukkueet heittäytyvät käskystä maahan, ja kentälle syntyy tusinan verran kolhiintuneita lumienkeleitä. Maassa peuhatessa naurattaa. Jokin suojaus itsessä pääsee irti ja olo tuntuu vapaalta, aidolta.
Viimeisessä pelissä tapahtuu pieni ihme: joukkueen alkuperäisjäsenistöön kuuluva Maria Saari laukoo pelin viime minuuteilla Pakaroille maalin! Maalia juhlitaan ikään kuin joukkue olisi voittanut koko turnauksen, vaikka peli hävitäänkin kokonaisuudessaan 4-1. Tuomarin pillin soidessa pelin päättymisen merkiksi joukkue kokoontuu vielä kertaalleen kentälle kiittämään vastustajaa. FC Hellien Pakaroiden urakka on nyt ohi ja tavoite saavutettu: ei jatkoon! Kirkkaimmista sijoista taistellaan vielä iltapäivän aikana miltei tasaiseksi tamppautuneilla kentillä.
Väsynyt ja kaikkensa antanut pakarajoukkio lähtee valumaan hitaasti takaisin majapaikalle. Jalat jaksavat juuri ja juuri askeltaa painavalta tuntuvan ylämäen mökille, jossa odottavat sauna, lämmin ruoka ja kylmä, ansaittu karpalolonkero. Varpaatkin ovat heränneet takaisin eloon lämpimän villasukan mutkassa.
Kommentoi