Black Friday saapuu Ouluun

Black Friday on Yhdysvalloissa suosittu tapahtuma
Black Friday on Yhdysvalloissa suosittu tapahtuma
Black Friday on Yhdysvalloissa suosittu tapahtuma

Maailmanlaajuiseksi levinnyttä alennusmyyntitapahtumaa Black Fridayta, eli mustaa perjantaita vietetään huomenna. Yhdysvalloista alkunsa saanut tapahtuma on levittäytynyt 2010-luvulla myös Pohjoismaihin, ja tänä vuonna se näkyy erityisen voimakkaasti myös Suomessa.

Oulun Ideapark on nyt toista vuotta mukana tapahtumassa. Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Petri Häli kertoo, että viime vuonna tapahtuma saavutti suuren suosion, ja tästä syystä lähes kaikki kauppakeskuksen liikkeet ovat tänä vuonna mukana.

”Olemme mainostaneet tapahtumaa sosiaalisessa mediassa, lehdissä ja myös omissa lehdissämme. Uskon, että tänäkin vuonna ihmiset ovat hyvin tietoisia ja odotukset ovat hyvät”, Häli ennakoi.

Hälin mukaan tapahtuma ei ole aiheuttanut lisäyksiä turvatoimiin, vaan kauppakeskus toimii normaalimiehityksellä.

Ideaparkin lisäksi muun muassa Gigantti on mukana kampanjassa. Gigantin osastopäällikkö Oskari Nylander kertoo, että tänä vuonna yritys lähti ensimmäistä kertaa isosti mukaan, ja odotukset ovat suuret.

”Viime vuonna oli joitain pieniä tarjouksia verkkokaupassa, mutta tänä vuonna olemme panostaneet tähän täysillä. On myös sellaisia tarjouksia, jotka ovat pelkästään myymälöissämme. Uskomme, että tästä tulee vuoden suurin yksittäinen myyntipäivä”, Nylander sanoo.

Gigantissa on otettu huomioon myös suuren tapahtuman turvallisuus. Nylanderin mukaan vartijoita on normaalia enemmän paikalla perjantaina, ja lähes koko henkilökunta on töissä aamusta asti.

Kempeleen kauppakeskus Zeppelinin yhteyskoordinaattori Eija Tynin mukaan Zeppelinissä kampanjaan on lähdetty mukaan hyvin maltillisesti.

”Liikkeet, jotka haluavat tehdä nostoja tähän Black Friday -tapahtumaan liittyen, voivat niitä toki tehdä, mutta kauppakeskuksena emme ole lähteneet tätä vielä markkinoimaan. Tänä vuonna seuraamme, millaisia tuloksia nämä liikkeet saavat, ja mahdollisesti tulevaisuudessa lähdemme isommin markkinoimaan”, Tyni kertoo.

Katugallupin perusteella suurin osa Oululaisista on kuullut tapahtumasta, mutta ei usko sen vaikuttavan merkittävästi omiin jouluostoksiinsa. Nuoret ovat vanhempia ikäluokkia paremmin tietoisia tapahtumasta. Tapahtuman mainonta on ollut melko hillittyä ja painottunut lähinnä sosiaaliseen mediaan. Oululaiset tekevät jouluostokset mieluummin omassa rauhassa ilman joukkohysteriaa.

Väkivaltaa, kaasusumutteita ja kuolonuhreja

Black Fridayta vietetään kiitospäivän jälkeisenä päivänä, eli marraskuun neljäntenä perjantaina, joka on Yhdysvalloissa vapaapäivä. Siitä on muodostunut joulumarkkinoiden avauspäivä Yhdysvalloissa. Nimi on saanut alkunsa 1960-luvulla Philadelphiasta, jossa kiitospäivän jälkeistä päivää alettiin kutsua mustaksi johtuen vilkkaasta liikenteestä.

Supersuosittu tapahtuma saa ihmiset jonottavamaan kauppojen oville jo aikaisin aamulla. Ovien auetessa ihmiset rynnivät kauppoihin sisään massoittain. He taistelevat tuotteista väkivalloin ja joskus jopa kaasusumutteita käyttäen. Joka vuosi ihmisiä jää myös väkijoukon tallomaksi. Kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty.

Black Friday on poikinut myös useita varjotapahtumia. Monet verkkokaupat viettävät tulevana maanantaina Cyber Mondayta. Vastakampanjana Black Fridaylle toimii 1990-luvun alkupuolella aloitettu kulutuskriittinen Älä osta mitään -päivä.

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*