Nelikymppinen korusuunnittelija Marjo “Nunnukka” Lehtola laittoi kaiken likoon ja harppasi tuntemattomaan. Kun harmonia löytyi Hailuodosta, jäi alituinen ahdistus baarityön ja yöelämän kanssa kaupunkiin.
Mantere jää kauas taakse. Keltainen peto kantaa tehokkaiden koneidensa voimalla pariakymmentä ajoneuvoa edessä siintävää saarta kohti. Vettä pärskähtää tuulilasiin. Ison katumaasturin tööttäys kajahtaa ilmoille, ja kuskin paikalla istuva nuorimies elehtii anteeksipyytävästi. Lähes seitsemän kilometrin lauttamatka Oulunsalosta Hailuotoon on monille jännittävä rutiineja rikkova tapahtuma, mutta Marjo Lehtolalle se on arkea.
“Hailuoto on minulle tärkeä paikka. Meillä oli täällä mökki, jolla vietin lapsuudessani paljon aikaa. Tulimme usein polkupyörällä, sillä autoa ei ollut. Kökötin lastenistuimessa ja lauloin täysiä Peppi Pitkätossua. Enää murrosikäisenä ei ollut kivaa raahautua tänne sääskien syötäväksi, mutta nyt pärjään hyvin.”
Kortit jaetaan
Kolme varttia myöhemmin eteen avautuu iso piha metsän laidalla. Vanha pihasauna, kookas asuintalo ja reilun kokoinen piharakennus. Lehtolan valtakunta. Mäntyjen väliin viritetystä riippumatosta voi ihastella peltomaisemaa. Lumessa näkyy jäniksen jälkiä. Onkohan city-jänis tullut lautalla mökkeilemään? Pihapiiri henkii käsityöläisyyttä ja yksinkertaista elämää. Lehtola kertoo, että muutto Hailuotoon oli asia, jonka piti tapahtua. Kaupungissa hän ahdistui aina heti herättyään, mutta olo helpotti maalle tullessa.
“Olen herkkä valoille ja äänille. Työskentelin baarissa, joten ei ihmekään, jos ahdisti. Minulla meni lujaa, ja vilkas seuraelämä kuormitti paljon. Kaikki tuntevat minut iloisena ja sosiaalisena ihmisenä, mutta herkkyyteni hautautui vahvan kuoren alle.”
Lehtola aloitti luokanopettajaopinnot 2000–luvun loppupuolella. Sitten tapahtui odottamattomia asioita, ja rahapula ajoi takaisin töihin. Henkinen pahoinvointi ei väistynyt vielä pitkään aikaan, mutta opinnot avasivat hänen silmiään.
“Ystäväni tokaisi minulle, että milloin meinaat Lehtola lopettaa tuon alisuorittamisen. Se oli se viimeinen herätys. Aamuyön tunteina kaivoin esiin vuosia mukanani kulkeneet kankaat ja tein ensimmäiset korvakorut. Ne keräsivät kaupungilla kehuja niin naisilta kuin miehiltäkin, jopa tuntemattomat pysäyttivät ja kysyivät niistä. Pian kävi selväksi, että tässä on jotain. Tätä korttia en voi jättää katsomatta.”
Rohkeus palkitaan
Lehtola suunnitteli ja valmisti koruja ensin sivutoimisesti, mutta intuitio oli niin vahva, että siirtyminen kokopäiväiseksi yrittäjäksi tapahtui nopeasti. Starttirahan avulla syntyi Nunnukka Design, jonka ensimmäinen käänteentekevä hetki tapahtui vuoden 2017 Rotuaari Piknik -festivaaleilla.
“Anna Puu oli seuraavana esiintymisvuorossa. Keräsin rohkeutta, marssin bäkkärille ja pyysin Annalta kaksi minuuttia hänen aikaansa. Kerroin tarinani, näytin koruja ja kysyin, haluaisiko hän ne. Hetkeä myöhemmin Anna Puu nousi lavalle suunnittelemani korut korvissaan ja minä itkin onnesta. Siitä lähtien on juostu.”
Nunnukan koruja näkee nykyään usein julkisuudessa, ja niitä tilataan eri puolille maailmaa. Lehtolan viesti on selkeä: Älä lähde nöyristelemään, ole oma itsesi ja uskalla tarttua tilaisuuteen.
“Mikään ei muutu, jos mitään ei itse muuta. Onneksi tajusin sen. Täytyi vain oppia kuuntelemaan itseään”, Lehtola tiivistää ja lorauttaa isot kupilliset kahvia viittoen samalla suklaakaurakeksien suuntaan.
Olohuoneen ikkunasta avautuu kaunis näkymä etupihalle. Naapuritilan kissa kuljeskelee valppaana ja tutkailee ympäristöä. Lehtola epäilee, että hiiriongelman mystinen loppuminen on kyseisen kissimirrin ansiota.
“Aluksi pelkäsin hiiriä ihan hulluna. Aina kun loukku napsahti, soitin jollekin kaverilleni, että tulee sen hiiren sieltä ottamaan. Minulla oli niin sanottu hiiririnki, johon saattoi aina kilauttaa. Eräänä päivänä totesin, että nyt saa riittää. Keräsin hurjan tsempin ja noukin raadon loukusta itse. Sen jälkeen en ole rinkiin soittanut. Minä uskalsin”, Lehtola nauraa.
Pimeän ystävä
“Hieman yli kolme vuotta sitten muutin kaupungista tänne. Minut on otettu hyvin vastaan, ja koen olevani täällä turvassa. Apua saa aina, usein ei tarvitse edes pyytää.”
Alku ei ollut kuitenkaan ihan niin helppo. Lehtola pohtii, että elämän taitekohtaan tuleminen voi olla kivulias tilanne, mutta siitä saa myös voimaa. Asiat on vain kohdattava.
“Ensin tulin ihan vain kokeilemaan, kuinka sopeudun. Pelotti hirveästi. Viimeisen muuttokuorman tuotuani seisoin Marjaniemen rannassa, tuijotin merelle ja itkin, että hulluhan minä olen, kun tänne pimeyden keskelle tulen. Tiesin kuitenkin, että tämä on tehtävä. Ensin pelkäsin pimeää, mutta lopulta siitä tuli suurin ystäväni.”
Kuka?
- Marjo Lehtola, korusuunnittelija, käsityöläinen.
- Syntyi Oulussa 1976.
- Työskennellyt palvelualalla, muun muassa tavaratalossa ja baarissa.
- Aloitti luokanopettajanopinnot 2000–luvun loppupuolella.
- Perusti Nunnukka Designin 2017.
- Muutti Hailuotoon 2018.
- Visit Hailuoto -yhdistyksen puheenjohtaja.
Kommentoi