Stepan ja Good Boysin yhteiskeikka Kantakrouvissa peruttiin artistien toiveesta – ”Artistit ovat kokeneet jonkinlaista arvoristiriitaa”  

Stepan ja Good Boysin oli määrä esiintyä Kantakrouvi-ravintolassa. Kuva: Jan von Wricz Rekowski

Stepan ja Good Boysin oli määrä esiintyä Kantakrouvi-ravintolassa joulukuun 13. päivä, mutta pian keikan julkistamisen jälkeen artistit peruivat keikan. Keikan piti olla osa laajempaa yhteiskiertuetta, jonka muut keikat on järjestetty suunnitellusti. 

Kantakrouvi ilmoitti marraskuun alussa sosiaalisessa mediassa artistien peruneen keikan, mutta tarkempaa syytä perumiselle ei annettu.  

Ilman syytä peruttu keikka on herättänyt Oulun kaduilla kysymyksiä. Perumisen syyksi on arveltu esimerkiksi keikkapaikan omistajan Jouni Lanamäen 1990-luvulla saamaa sakkotuomiota etnisestä syrjinnästä. Lanamäki tuomittiin sakkoihin, kun hän ei suostunut päästämään tummaihoisia asiakkaita ravintolaansa.  

 Keikkamyyjä kommentoi tapausta 

All Day Agencyn keikkamyyjä Esa Nikkilä kertoo, että ei ole ollut mukana juuri kyseisen keikan myymisessä, mutta oli tietoinen keikan peruuntumisesta. Hän ei kieltänyt huhuja omistaja Lanamäen historian vaikutuksesta keikan peruuntumiseen.  

”Olen ymmärtänyt, että artistit ovat kokeneet jonkinlaista arvoristiriitaa esiintymisestä kyseisen omistajan keikkapaikassa”, Nikkilä avaa.  

Nikkilä ei kuitenkaan ole ollut mukana keikan myynti- tai perumisprosessissa, joten hän ei voi kommentoida asiaa sen enempää.  

”En voi myöskään artistien päätöksiä heidän suullaan kommentoida, koska perumisessa on ollut kyse heidän toiveestaan”, Nikkilä jatkaa.  

Yleisesti ottaen keikkoja myydään jopa vuoden päähän. Matkan varrella saattaa tulla uutta tietoa, joka ei ole osapuolten tiedossa keikan hyväksymishetkellä.   

Esiintymissopimukset mahdollistavat keikan perumisen, jos se tapahtuu kuukausi ennen sovittua keikkaa. Sopimusten pohjana käytetään Suomen ohjelmatoimistojen liiton laatimia sopimusehtoja.  

”Perumiselle ei tällöin tarvitse antaa erillistä perustetta”, Nikkilä sanoo.  

Artistit ovat mukana, kun keikkoja myydään  

Nikkilän mukaan artistien kanssa käydään vuoropuhelua jokaisen keikan myynnin yhteydessä.   

Ennen keikkojen myyntiä artistien kanssa suunnitellaan tarkasti, millaisia keikkoja tulevalla ajanjaksolla tehdään.   

”Esiintymispäivä ja sopimuksen sisältö tarkistetaan keikkakohtaisesti vielä ennen lopullista keikkatarjouksen hyväksyntää”, Nikkilä kertoo.  

Nikkilän mukaan Suomen keikkapaikat ja niiden taustat ovat heidän työntekijöillään hyvin tiedossa mutta uusien toimijoiden ilmaantuessa alalle tehdään selvitystyötä.   

”Keikkapaikoista selvitetään ensisijaisesti yleisökapasiteetti ja käytössä oleva tekniikka. Myös artistien oma tekninen vaatimusluettelo lähetetään keikkapaikalle ennen sopimuksen tekemistä”, Nikkilä valottaa. 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*