Opintovelallisten määrä on jatkanut vuonna 2023 alkanutta laskuaan, Kela kertoo tiedotteessaan. Tästä huolimatta kahdella kolmesta korkeakoulusta valmistuneesta oli opintolainaa vuonna 2024.
Eniten opintolainaa ottaneita opiskelijoita oli ammattikorkeakoulututkintoa suorittaneissa, mutta otetun lainan määrä oli pienempi verrattuna ulkomaisiin tutkintoihin ja ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin. Lainaa nostaneita opiskelijoita oli yhteensä 143 400 ja keskimääräinen opintolainan suuruus oli 23 658 euroa.
Opintotuen saajien määrä puolestaan on kasvanut edellisvuoteen verrattuna kahdella prosentilla. Heitä on nyt 295 000. Tuen saajat olivat keskimäärin 23-vuotiaita ja heistä hieman yli puolet oli naisia.
Lukuvuosien 2010–2011 ja 2023–2024 välillä keskimääräinen opintolainan suuruus on kasvanut 5000 eurosta 12 000 euroon. Erikoistutkija Heta Moustgaard kertoo opintorahan kasvaneen samalla ajanjaksolla kahdella sadalla eurolla, mutta ostovoimakorjattuna opintoraha on silti heikentynyt 15 prosentilla. Opintotuen voidaan tulkita muuttuneen lainapainotteisemmaksi.

Kommentoi