
Sähköautokanta laajenee entisestään Suomessa lähivuosina. Tämä johtuu siitä, että EU:n alueella täytyy olla myynnissä myytävän pelkästään päästöttömiä henkilö- ja pakettiautoja vuodesta 2035 lähtien. Tänä vuonna Suomen viidestä miljoonasta liikenteessä olevasta autosta 140 000 on täyssähköautoja. Sähköautoja markkinoidaan ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona polttomoottoriautoille. Sen vuoksi sähköautot ovat kasvattaneet jatkuvasti suosiotaan. Mutta ovatko sähköautot todella ympäristöystävällisempiä Suomessa kuin polttomoottoriautot?
Kun verrataan sähköautojen ja polttomoottoriautojen hiilijalanjälkeä, on otettava huomioon sähköntuotannon ekologisuus. Sähköauto on siis ekologisimmillaan maissa, joissa sähköä tuotetaan ilman kasvihuonepäästöjä. Suomessa 95 prosenttia sähköntuotannosta perustuu fossiilittomaan energiaan, ydinvoimaan ja uusiutuvaan energiaan. Koska nämä sähköntuotannon keinot eivät aiheuta kasvihuonepäästöjä, tekee se sähköautoista hyvinkin ekologisen vaihtoehdon käytön aikana kasvihuonepäästöjä aiheuttavalle polttomoottoriautolle.
Sähköauto ei kuitenkaan ole täysin päästötön. Sähköauton valmistus ja romutus aiheuttaa eniten päästöjä sen elinkaaren aikana. Myös polttomoottoriauton valmistus ja romutus aiheuttaa päästöjä, mutta huomattavasti vähemmän kuin sähköauton. Sähköauton valmistuksessa syntyvien päästöjen määrään vaikuttaa akkujen valmistuksessa käytettävät harvinaiset metallit. Kyseisten metallien louhinta ja jalostus kuormittaa ympäristöä ja täten nostaa sähköautojen hiilijalanjälkeä. Vaikka sähköauton valmistus aiheuttaa paljon päästöjä verrattuna polttomoottoriauton valmistukseen, sähköauton valmistuksessa syntyneet päästöt kompensoituvat käytön aikana.
Autojen keskimääräinen romutusikä Suomessa on 12–15 vuotta. Polttomoottoriautot ja sähköautot kierrätetään pääasiassa samalla tavalla. Sähköautojen kalliit metallit voidaan suurilta osin kierrättää. Sähköautoja ei ole kuitenkaan kierrätyksessä vielä paljon.
Totta vai tarua? Totta
Sähköauto on Suomessa ympäristöystävällisempi kuin polttomoottoriauto kun huomioidaan auton koko elinkaari ja Suomen fossiilivapaa sähköntuotanto.
Tekijät: Petri Isoniemi, Väinö Väyrynen ja Heidi Kartiovaara
Lähteet:
Mari Lundström: Sähköauton hankinta ei ole automaattisesti ekoteko
Tutkijoiden kehittämä menetelmä mullistaa sähköautojen akkujen kierrätyksen
Suomen ilmastopaneeli: Autokalkulaattori
Suomen ympäristökeskuksen tutkija Joonas Munther
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Annukka Santasalo-Aarnio

Kommentoi