Pöytäroolipelit luovat yhteisöllisyyttä sekä kasvattavat joukkoon kuuluvuuden tunnetta 

Pöytäroolipelit lisäävät joukkoonkuuluvuuden tunnetta ja luovat yhteissöllisyyttä. Kuva: Pexels

Roolipelit merkitsevät ihmisille monia asioita. Osalle kyse on mahdollisuudesta paeta arjesta ja sukeltaa hetkeksi mielikuvitusseikkailun pariin. Osalle se on keino harjoittaa luovaa tarinankerrontaa, kirjoitustaitoa sekä improvisaatiotaitoja.

Pöytäroolipelit kuten Dungeons and Dragons (D&D), kasvattavat joukkoon kuuluvuuden tunnetta ja luovat yhteisöllisyyttä. Pöytäroolipelaaminen kannustaa ongelmaratkaisuun, yhteistyöhön ja ennen kaikkea unohtumattomien sekä hauskojen hetkien luomiseen ystävien kesken. 

“Pelaamisessa parasta on mielikuvitusmaailmaan uppoutuminen sekä hauskanpito yhdessä”, toteaa Perttu Ruokangas.

Pelaajaporukasta muodostuukin yleensä hyviä ystäviä kampanjan edetessä. Harrastajat nostavatkin esiin sen, että myös pelin ulkopuolisia kuulumisia vaihdellaan.

Sekä pelaajat, että pelinjohtajat kokevat yhteisen tarinan olevan palkitsevinta sosiaalisen aspektin lisäksi. Yleisen mielipiteen mukaan pelaajat haluavat selvittää pelijohtajan luomat tarinakiemurat ja arvoitukset. Pelinjohtajat puolestaan nauttivat siitä, kun heidän pelaajansa löytävät luovia ratkaisuja ongelmiin ja rikastavat tarinoita omilla hahmoillaan.

“Nykyään niin paljon helpompaa olla luolamestari kuin ennen verkkoaikaa”, kertoo Ruokangas.

Somesta löytyykin lukuisia pelaajien luomia yhteisöjä. Esimerkiksi Facebookista löytyvässä Dungeons & Dragons Finland ryhmässä jäseniä on vajaa 3 000. Mistään pienestä harrastuksesta ei siis ole kyse. Tällaisten ryhmien kautta niin pelaajat kuin pelinjohtajat voivat jakaa toisilleen vinkkejä sekä omia kokemuksiaan.

Peleissä opituista taidoista on hyötyä myös arjessa

Roolipeliharrastajien keskuudessa nousi esiin, että peleissä opituista taidoista on hyötyä myös arjessa. Harrastajat kokevat, että heidän sosiaaliset taitonsa ovat kehittyneet pelien myötä. Myös kirjoituskyvyn paraneminen nousi monta kertaa esille. 

“Roolipelaaminen luo uusia ystävyyssuhteita sekä helpottaa näkemään asioita muiden näkökulmasta”, kommentoi toinen roolipeliharrastaja Jussi Pyykönen

Laskeminen on olennainen osa pöytäroolipelejä. Harrastajat kertovatkin, että heidän “matikkapäänsä” pysyy hyvässä terässä, kun sitä pääsee säännöllisesti harjoittamaan.  

Pelipöytään on yhtä monta tietä kuin pelaajiakin

“Vuonna 1985 luokkakaverini kertoi innoissaan juuri suomennetusta D&D:stä ja olin välittömästi koukussa”, näin Perttu Ruokangas kuvailee kiinnostuksensa heräämistä harrastusta kohtaan.

Suomessa pöytäroolipelejä on pelattu siis jo pitkään. Monet pelaajista ovat päätyneet tämän harrastuksen pariin kuultuaan siitä ystävältään. 

“Kaverini kertoi tarinoita omasta pelikampanjastaan se kuulosti mielenkiintoiselta ja herätti kiinnostukseni”, toteaa Jussi Tamminen.

Myös videopeleillä ja kirjoilla on ollut oma vaikutuksensa harrastuksen aloittamisessa. Pöytäroolipelien harrastajien keskuudessa kiinnostuksen alkusyiksi nousi myös videopodcastit, joissa jokin peliporukka on nauhoittanut oman pöytäroolipelinsä ja jakanut sen esimerkiksi Youtube-videopalveluun.

“Pelasin alkuun play by post tekstipohjaista roolipelaamista, minkä jälkeen ajauduin myös pöytäroolipelien pariin”, mainitsee nimimerkkiä Sirius käyttävä pöytäroolipeliharrastaja.

Pöytäroolipelit lyhyesti

Pöytäroolipelaaminen on harrastus, missä ryhmä ihmisiä kokoontuu yhteen joko paikan päällä tai etänä. Perinteisessä pöytäroolipelissä peliä johtaa pelinjohtaja, josta toisinaan käytetään nimitystä luolamestari. Pelinjohtaja yleensä kirjoittaa vetämänsä pelin pohjatarinan, mutta useimmissa tapauksissa pelaajat tuovat omilla hahmoillaan tarinaan lisämaustetta. Osa peleistä keskittyy tarinnan kerrontaan yhdessä, toisessa pelissä taistelu saattaa olla pelin päätarkoitus. Usein pöytäroolipeleistä käytetäänkin nimitystä yhteisöllinen tarinan kerronta. Pelinjohtaja toimii myös “tuomarina”. Hänen tehtäviinsä kuuluu tarinankerronnan lisäksi valvoa pelin sääntöjä. 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*