Ylen gallup: SDP kannatukseltaan ykkönen, kokoomus yhä lähempänä keskustaa

SDP:n kannatus on edelleen nousussa Ylen puoluekannatusmittauksen mukaan. Tällä hetkellä SDP:tä äänestäisi noin viidesosa äänestäjistä. Keskusta jatkaa toisena, mutta on menettänyt kannatustaan pudoten nyt ensimmäistä kertaa kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen alle 20 prosentin.

Kolmantena oleva kokoomus lähestyy edelleen keskustaa ja puolueen kannatus on tällä hetkellä 17 prosentin tuntumassa. Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajusen mukaan kokoomuksen kannatuksen kasvu on tällä hetkellä erityisesti naisten ansiota.

Myös hallituspuolue Perussuomalaisten suosio on laskussa ja uusimmassa puoluekannatusmittauksessa puolue putosi niukasti Vasemmistoliiton alle. Molempien puolueiden kannatus on yhdeksän prosentin tuntumassa.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä noin 2500 henkilöä ja heistä puoluekantansa kertoi hieman yli 1400 henkilöä. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 2,1 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Lähde
Yle: Ylen mittaus: SDP selkeä ykkönen – kokoomus pomppasi keskustan kantaan

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*