Yle: Tulevaisuuden lapset maksavat ilmastonmuutoksesta terveydellään

Kuva: pexels.com

Uusimman Lancet Countdown -raportin mukaan kokonaisen globaalin sukupolven terveys on vaarassa ilmastonmuutoksen ja fossiilisten polttoainepäästöjen vuoksi.

Vuosittain julkaistavaa raporttia on ollut laatimassa 120 asiantuntijaa, ja se pohjautuu tuoreimpaan tutkimustietoon. Se on myös Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Maailmanpankin tukema.

Lancet Countdownin johtaja Nick Watts pitää ilmastonmuutosta kansanterveydellisenä ongelmana, sillä terveys on ilmakehän hiilidioksidipäästöjen ajattelua konkreettisempaa.

Tappavat tarttuvat taudit ja kasvava aliravitsemus ovat lisääntyvien tulvien ja maastopalojen ohella uhkia yhä laajemmilla alueilla.

Pariisin ilmastonsopimuksen tavoitteet sallivat kahden asteen lämpötilan nousun, mutta nykyisen kehityksen jatkuessa ilmasto lämpenee jopa neljällä asteella. Sillä on välittömiä vaikutuksia ihmisen terveydelle.

Pienentyneet maissin, vehnän ja riisin sadot lisäävät aliravitsemuksen riskiä, mikä puolestaan johtaa esimerkiksi immuunijärjestelmän heikentymiseen.

Puolet maailman väestöstä asuu Vibrio-bakteerin aiheuttamien tautien sekä dengue-kuumeen ja malarian riskialueella.

Myös ilmansaasteet ovat kasvava terveysriski erityisesti kaupungeissa.

Lähde:

Yle: Tuore raportti: Ilmastonmuutos on elinikäinen terveysriski maailman lapsille

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*