Yle: Maallikkokäyttöiset elvytyslaitteet yleistymässä

Maallikkokäyttöön tarkoitetut defibrillaattorit ovat yleistymässä. Elvytyslaitteita on hankittu paikkoihin, joissa liikkuu paljon ihmisiä, Yle uutisoi.

Laitteet ovat yleistyneet viime aikoina esimerkiksi hotelleissa, lentokentillä, urheiluhalleissa ja ostoskeskuksissa. Oulusta löytyy tällä hetkellä viisi maallikkokäyttöön tarkoitettua elvytyslaitetta.

Elvytyslaite tunnistaa automaattisesti sydämen häiriötilat. Laite tekee tarvittavat päätökset käyttäjän puolesta, ja se opastaa vaihe vaiheelta ääni- ja valomerkein. Defibrillaattorista on tehty mahdollisimman yksinkertainen, jotta kuka tahansa voi auttaa sydänpysähdyksen saanutta henkilöä.

”Defibrillaattorin käyttö lisää vakavan rytmihäiriön saaneen selviytymisen mahdollisuutta monella kymmenellä prosentilla”, ensiavun asiantuntija Kristiina Myllyrinne Suomen punaisesta rististä kertoo Ylen haastattelussa.

Myllyrinne muistuttaa, ettei elvytyslaite kuitenkaan korvaa perinteistä painelupuhalluselvytystä.

 

Lue lisää:

Yle: Maallikkokin voi saada pysähtyneen sydämen sykkimään – Elvytyslaitteet ovat yleistymässä (5.11.2015)

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*